Ajattelitko sä olevasi valkoinen ennen kuin tulit Brasiliaan?

Juttelin aamupalalla puolisolle siitä, että Veikka Lahtinen haastoi blogissaan valkoisia, rasismia vastustavia ihmisiä keskustelemaan valkoisuudesta ja sen tuomista ansaitsemattomista eduista. 

Tärkeä aihe itsessään ja tämän blogin kirjoittamisen osalta ihan erikseen - näen ja koen valkoisen ihmisen Rion ja Brasilian. Paljon jää sen vuoksi näkemättä, kokematta ja ymmärtämättä. Se, että Riossa suurin osa lähipiiriini kuuluvista ihmisistä on mustia tai tummaihoisia, tarjoaa kyllä tilaisuuksia kuulla toisenlaisia tarinoita, mutta itse asiaa se ei muuta. 

Ajattelitko sä olevasi valkoinen ennen kuin tulit Brasiliaan?

 
En muista enkä usko ajatelleeni. Lapsena ihonväri oli se yksi kynä liitulaatikossa enkä muista kenenkään kysyneen, että kenen ihonväri. Eikä myöhemminkään juuri ollut tilanteita, joissa kukaan tai mikään olisi saanut ajattelemaan, että oma ihonväri tuo vielä tässäkin maailmanajassa mukanaan erinäisiäkin etuoikeuksia. Paula Hämäläinen tarkastelee tätä osuvasti Canth Magazinessa:

”Istuin 12 vuotta Suomen PISA-voittajakoulutusjärjestelmän takaamalla penkillä, eikä esimerkiksi orjuuden todellista skaalaa saati sitä, miten perusteellisesti läntinen maailma siitä hyötyi ja hyötyy edelleen, käsitelty lainkaan.”

Tuon 12 vuoden lisäksi opiskelin itse vielä tutkinnon yhteiskuntatieteistä, mutta vaikka esimerkiksi taloudelliseen eriarvoisuuteen, demokratiaan ja globalisaatioon liittyvät kysymykset kiinnostivat jo silloin kovasti, rasismin historiaa ja sen vaikutusta näihin en muista luennoilla juuri käsitellyn. Ehkä valinnaisten kirjatenttien kautta siihen olisi voinut tutustua, en muista. Selvästi kiinnostukseni kohteet olivat silloin muualla. 

Haluaisin silti ajatella, että olisin ymmärtänyt joitain asioita aikuistuessani siinäkin tapauksessa, että äärimmäisyyksien maa Brasilia ei olisi heittänyt niitä kerralla kasvoilleni.

Tuo ”heittänyt kerralla kasvoilleni” on kyllä huono ilmaus. Sillä ei se mitenkään väkivaltainen tai kertaluonteinen kokemus ollut. Päinvastoin.

Posliininukke. Ihan kuin nukke. Niin kauniit silmät. Disney-prinsessa.

En ole vieläkään tottunut brasilialaiseen tapaan kommentoida toisen ihmisen ulkonäköä varsin suoraviivaisesti. Mutta jopa olemattomalla portugalillani oli helppo ymmärtää, että kaikki minun ulkonäkööni liitettävät määreet ovat positiivisia. Minun silmäni ovat kirkkaat (eivät siis tummat), hiukseni sileät ja ihoni vaalea. 

Minun näköisteni naisten ei esimerkiksi tarvitse suoristaa hiuksiaan saadakseen töitä. 

Taannoin tuoretta Miss Suomea kuvailtiin mediassa ”eksoottisesti kauniiksi”. Minua ei ole koskaan kuvailtu Brasiliassa eksoottisesti kauniiksi, sillä minunlaiseni ihminen on sielläkin normi. Minua ei kuvailla eksoottiseksi edes Magéssa, jonka väestöstä yli kaksi kolmannesta on tummaihoisia. 

Riossa ei voi unohtaa ihonväriään. Ei edes valkoinen ihminen. Mutta sielläkin valkoinen ihminen pystyy kyllä halutessaan kaikessa rauhassa jättämään asiaan liittyvän epäoikeudenmukaisuuden käsittelemättä. Niin vahvasti eriarvoisuus on pultattu yhteiskunnan rakenteisiin. 

Minua katsotaan ystävällisesti. Minulle puhutaan pehmeällä äänellä. Minun ei oletusarvoisesti tarvitse pelätä poliisia missään.

Etuoikeudet eivät useinkaan tarkoita syliin putoavia hedelmiä ja muita herkkuja. Paljon useammin ne ovat tiettyjen vaikeuksien poissaoloa.

Ne naiset, jotka tekevät töitä minimipalkalla tai jopa ilman työlainsäädännön turvaa, eivät yleensä ole samanvärisiä kuin minä. Ne nuoret miehet, joiden kuolemat unohdetaan seuraavaan päivään mennessä, eivät yleensä ole samanvärisiä kuin minä.  

Ja kääntäen: jos minun väriseni parikymppinen ihminen tekee rikoksen, hän on mediassa todennäköisemmin nuorukainen kuin epäilty. Maailmaa selittävät uutisankkurit ja heidän haastattelemansa asiantuntijat ovat myös Brasiliassa yleensä samanvärisiä kuin minä.

Minä olen Brasiliassa norminmukainen huolimatta siitä, että olen ulkomaalainen*. Tämän ajatuksen valossa yksi tämänaamuinen lausahdukseni kuulostaa jokseenkin typerältä:

Mutta välillä mun on Brasiliassa hankala erottaa, johtuuko oma etuoikeutettu asema siitä, että on valkoinen vai siitä että on ulkomaalainen.

Ei sitä oikeastaan ole yhtään vaikea erottaa. Riittää kun miettii asiaa hetken.

* Tummaihoisilla ja alkuperäiskansoihin kuuluvilla, köyhistä maista tulevilla ulkomaalaisilla sen sijaan on tästä hyvin erilaisia kokemuksia.