perjantai 19. elokuuta 2016

Guanabaran lahti, osa 3: Eläköön delfiinit!

Aurinko vasta kiipeää ylöspäin, kun ajamme kohti Guapimirimin luonnonsuojelualuetta. Vasemmalla lepäävät Serra dos Órgãos -vuoriston huiput, jotka kohta näemme hiukan eri kulmasta. Osallistumme nimittäin delfiinintarkkailuretkelle, jossa veneillään mangroven läpi Guanabaran lahdelle.

Toinen retkelle osallistuva pariskunta on hiukan myöhässä, joten istahdan mangopuun alle ja nojaan sen paksuun runkoon. Aurinko lämmittää jo.

Kun pariskunta saapuu, astumme veneeseen. Valitsen keskipenkin, jotta kuulen oppaan tarinat mahdollisimman hyvin. Veneen kiihdytettyä tulee vähän kylmä, mutta en viitsi kaivaa villapaitaa. Kohta se on kuitenkin turha.

Joki jota pitkin laskeudumme, on välillä vain pari metriä leveä, mutta leveimmillään luullakseni useamman kymmenen metriä (vedessä etäisyyttä on tosi vaikea arvioida!). Säännöllisin väliajoin näemme rannalla valkoisen haikaransukuisen linnun. Niitä on sekä mangrovella että lahdella paljon.



Yhtäkkiä oppaamme hiljentää vauhtia ja kääntyy takaisin. Rantakasvuston seassa on kuulemma jokin lintu, jonka nimestä en ensin saa selvää, enkä siis tiedä, pitäisikö siristellä silmiä vai ainoastaan katsoa tiettyyn suuntaan.

Ajamme hiljaa rantaa kohti ja pysähdymme. Hetken päästä pöpeliköstä nousee lentoon suuri, vaaleanpunainen lintu. Se on niin vaaleanpunainen, että sen levittäessä siipensä sinistä taivasta vasten tunnen olevani keskellä Disneyn piirrettyä.



Lintu laskeutuu toiselle puolelle jokea ja jää etsimään ruokaa. Sillä on hassu nokka, kuin lusikka. Myöhemmin googlaamalla selviää, että lintu on nimeltään ruusukapustahaikara ja se on sitä vaaleanpunaisempi, mitä otollisemmassa elinympäristössä saa asua.

Erään mutkan jälkeen joki levenee nopeasti - olemme saapuneet lahden pohjukkaan. Oppaamme osoittaa meille maamerkit: Dedo de Deus -huipun (ks. tämä juttu), Paquetán saaren, Corcovadovuoren ja Sokeritopan.

Hän osoittaa myös São Gonçalon rannan, mutta kertoo, ettemme voi ajaa siiheen suuntaan, sillä se on vaarallista. Ehdin jo kuvitella mielessäni jättiläiskaimaanin jonka leukojen sisään mahtuu pieni moottorivene, mutta opas keskeyttää kuvitelmani kertomalla, että kyse on huumekaupasta. Valtaosa huumeista saapuu São Gonçaloon vesitse.

São Gonçalon sijaan jatkamme lähes peilityynen lahden poikki kohti Paquetán saarta (en edes tiennyt, että lahti voi olla niin tyyni). Lahden pohjukassa, siinä kohdassa joka on lähimpänä Magéa, vedestä törröttää useampi aitauksennäköinen.



Curral tarkoittaa kirjaimellisesti aitausta, en tiedä onko tälle tavalle kalastaa suomenkielistä termiä. Joka tapauksessa aitaukset toimivat vähän kuin jättimäiset katiskat, siis sikäli, että kala ui sisään ja eksyy sinne. Opas kertoi, että suurin osa aitauksista on magélaisten kalastajien.

(Selvisi sekin, mistä Magéssa myytävä kala tulee: 90-prosenttisesti suojelualueen vesiltä. Aitauksiin uineita kaloja myös testataan säännöllisesti.) 




Päivä on kaunis ja maisema lahdella upea. Mutta haluaisin jo nähdä delfiinejä. Mietin miksei oppaamme sammuta moottoria, jotta delfiinit uskaltaisivat lähestyä meitä. Vastaus tulee ennen kuin ehdin neuvomaan häntä: jolleivät delfiinit aisti sijaintiamme, ne eivät tule lähelle.Siksi moottori on pidettävä kevyesti käynnissä.

Ja siellä ne ovat! Ensin näemme vain nousevia ja laskevia eviä hiukan etäämpänä. Oppaamme hiljentää vauhtia mutta pitää moottorin käynnissä. Delfiinit kiertävät vähän matkan päässä ympyrää - ne saalistavat niin.



Ne antavat meidän lähestyä. Lumoudun. Harmaa, sileä eläin on maagisen kaunis.

Juttelemme Guanabaran lahdesta. Toinen pariskunta on Rion kaupungista. He eivät tunne lahden tätä päätyä lainkaan. Opas toistaa ajatuksen, jonka hiukan eri tavoin sanoitettuna luin erään biologin haastattelusta: ihmiset luulevat, että lahti on jo kuollut, eivätkä siksi enää välitä suojella sitä.



On tärkeää kertoa, että lahdessa on elämää. Ja delfiinit ovat todiste siitä, ettei peliä ole menetetty.

Opas jatkaa, että puhe lahden puhdistamisesta vie harhateille: avainasemassa on sen likaamisen lopettaminen. Että luonto kyllä pitää ajan mittaan huolen itsestään, kunhan ihmiset lakkaavat vahingoittamasta sitä.

Kaikkialla on sinistä. Taivas, vuoret, veden pinta. Mikään ei koskaan ole ollut niin kaunista kuin tämä sininen ja nämä delfiinit.



Suuntaamme keulan kohti toista jokea, jota pitkin palaamme. Parinsadan metrin päässä rannasta opas hiljentää - hän näyttää meille kepillä, kuinka matalalla vesi on. Se on tosiaan vain polvenkorkuista, joten reitin kanssa on oltava tarkkana. Opas kertoo väärään aikaan väärästä kohtaa yrittäneistä, jotka jäivät mutaan jumiin odottamaan vuorovettä.



Jokea pitkin kulkiessamme opas tervehtii kalastajia nimeltä. Leveäkuonokaimaania emme kuitenkaan tällä kertaa tervehdi - niitä kuulemma näkee paremmin öisin, päivällä ne piileskelevät mudassa.

Joki mutkittelee ja mangrove heijastuu joen pinnasta. Liian nopeasti olemme laiturissa.

***

Delfiinintarkkailuretkelle pääsee Visite Guapi -matkatoimiston kautta. He käyttävät Facebookiaan aktiivisesti eli sitä kautta saa helposti yhteyden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti