Aprendendo português eli kuinka opin portugalia

Saapuessani Brasiliaan ensimmäistä kertaa en osannut portugalia ollenkaan. Vaihto-ohjelman kuvauksessa kerrottiin, että vaikka majoitus olisi brasilialaisessa perheessä, ainakin yksi perheenjäsenistä puhuisi englantia. Minut majoittava perhe kuitenkin vaihtui ihan viime tingassa ja kävi niin, ettei perheessä kukaan puhunut englantia.   

Pääsin siis kielikylpyyn. Mistä tulikin mieleeni, että ensimmäisiä Lonely Planet -fraasikirjastani hakemiani sanoja olivat suihku (banho) ja pyyhe (toalha). Por favor.

Samaisen fraasikirjan avulla tutustuin perheeseen. Alussa muutaman asian selittämiseen saattoi mennä koko ilta. Välillä piirrettiin, mikä ei kyllä välttämättä nopeuttanut asiaa – olen enemmän Alias kuin Pictionary. Ennen nukkumaanmenoa kirjoitin muistivihkooni arjessa käytännöllisiä sanoja ja fraaseja. Oikean bussin kysymistä, bussilipun ostamista ja sen sellaista.

Jos osaa espanjaa, portugalia on aika helppo lukea, kunhan oppii muutaman eron kirjoituksessa. Kuullun ymmärtämisessä ilo oli kuitenkin vähäisempi. Opin kyllä nopeasti ääntämään fraasikirjasta löytämäni lauseet, mutta toisten puheesta ymmärsin vain yksittäisiä sanoja sieltä täältä.

Toisella viikolla huomasin, että Piabetán ja Rion välillä kulkee erilaisia busseja. Osa pysähtelee jatkuvasti, osa vasta perillä. Tajusin tämän olevan syy siihen, että osa ihmisistä muodostaa uuden jonon, vaikka bussi on vielä pysäkillä ja siinä on tilaa – he odottavat nopeampaa bussia. Kerran pysäkille tullessani kysyin jonon viimeisenä olleelta nuorelta mieheltä, josko bussi, johon tässä jonotetaan, menee nopeasti (rápido). Heppu nosti katseensa kirjastaan, katsoi minuun alentuvasti ja kertoi, että oikea tapa kysyä on, meneekö bussi suoraan (direto). Ô filho da mãe...   

Muutaman kuukauden jälkeen pärjäsin arjessa ihan mukavasti. Isomman porukan keskusteluihin osallistuminen oli kuitenkin pitkään vaikeaa. Siinä vaiheessa kun ymmärsin, mistä keskusteltiin ja olin saanut ajatukseni muotoiltua, muut olivat jo siirtyneet seuraavaan aiheeseen. Tapaamieni ihmisten kyky ymmärtää huonosti puhuttua portugalia myös vaihteli suuresti.

Sujuvaksi portugalini muuttui vasta asuttuani Brasiliassa pidempään. Silloin olin jo vaihtanut alussa ostamani Turma da Mônica -sarjakuvalehdet päivälehtiin ja Marie Claireen. Varsinkin jälkimmäisen kanssa sanavarastoni karttui huikeaa vauhtia, naistenlehtien jutuista oli helppo arvata vieraat sanat ja tutun asiayhteyden takia ne myös jäivät mieleen.    

Jonkinlaisena virstanpylväänä voinee pitää myös sitä, kun aloin pärjätä portugalilla puolisoni vanhassa kaveriporukassa. Se portugali on hiukan erilaista kuin Marie Clairessa ja saippuasarjoissa. Lopulta paitsi ymmärsin heitä, käytin samoja sanoja ja fraaseja myös itse. Puolisoni ystävien mielestä oli kovin huvittavaa, kun sekoitin sujuvaan kielioppiin puhekielisiä ilmauksia. Nykyisin osaankin tiputtaa sen sujuvan kieliopin tarpeen mukaan pois.

Joitakin juttuja en vaan meinaa oppia. Esimerkiksi erilaisten s-äänteiden eroja on edelleen vaikea muistaa puhuessa. On vähän kiusallista, jos ei ole ihan varma, sanoiko juuri pitävänsä leteistä (tranças) vai yhdynnöistä (transas). Ja kukapa portugalia opetellut ei olisi joskus sekoittanut keskenään kookosta (coco) ja kakkaa (cocô). 

Itse tein tämän virheen kertoessani illallisella ystäville, mitä heille tarjoamassani jälkiruoassa on.

Coco eli kookos.