sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Magé valokuvissa

Brasilia-kokemustani on alusta asti värittänyt se, että olen asunut koko ajan brasilialaisten kanssa ja suurimman osan ajasta Rion kaupungin ulkopuolella, metropolialueella.

Vaihto-ohjelman aikaan asuin piabetálaisessa perheessä, myöhemmin palattuani vuokrasin jonkin aikaa huonetta Zona Sulilla Humaitássa, sen jälkeen asuin appivanhempien luona Magéssa ja pisimmän aikaa puolisoni kanssa Niteróin keskustassa. Tästä syystä tunnen Rion julkisen liikenteen hyvin ja ulkomaalaisyhteisöjä en lainkaan. 

Magéssa tunnen oloni kotoisimmaksi ja katson tavallaan koko Rion seutua Magésta käsin. Kirkkaalla säällä sieltä näkeekin niin Sokeritoppavuoren kuin Corcovadon (se vuori, jolla Jeesuspatsas nököttää). Jotta nämä tarinat asettuvat jonkinlaiseen kehikkoon, esittelen tässä vähän magélaista maisemaa.


Magéa ja magélaisia suojelee Mirindiba, puuksi muutettu tubinambá-intiaani. Mirindiba-puu kasvaa Morro do Bomfim -kukkulalla kirkon vieressä.


Kaupungintalo maalataan uusilla väreillä aina kun pormestari vaihtuu (samalla maalataan myös koulut ja muut julkiset rakennukset). Viikonloppuiltaisin nuoriso kiertää kaupungintaloa samalla tavalla kuin Lahdessa kierrettiin rundia Aleksi – Rautatienkatu – Hämeenkatu – Mariankatu. Vuoden 2013 mielenosoitukset lähtivät Magéssa liikkeelle kaupungintalon aukiolta.



Lapsilla on Magén keskustassa todella vähän tilaa. Siksi palloa pelataan ja hippaa leikitään pienillä kujilla. Siitä aiheutuu toisinaan vaaratilanteita, kun muksut juoksevat kujalta pallon perässä isommalle kadulle. Itse kasvoin maatilalla.



Myös aikuisilla on Magén keskustassa todella vähän tilaa. Siksi juhlat laajentuvat omalta tontilta ja autotallista kadulle. Tässä pelataan mölkkyä, päijäthämäläistä heittopeliä jonka pelivälineet valmistaa lahtelainen Tuoterengas (ei-maksettu mainos).



Magén keskustassa on pari kävelykatua. Tämä kuva on otettu tosi aikaisin aamulla, päivällä katu on täynnä ihmisiä ja siinä tapaa aina tuttuja. Magé on pieni paikka, kananmuna, kuten brasilialaiset sanovat.



Tässä rakennetaan vanhan kuminjalostustehtaan tiloihin uutta supermarkettia. Viimeksi käydessäni se oli valmistunut ja henkilökuntaa oli kassat ja hyllyjen välit täynnä, mutta asiakkaita ei ollut yhtään. Nada. Näin huolimatta siitä, että tämä marketti on Centron ketjuista ainoa, joka on paikallisessa omistuksessa. Jännä nähdä, miltä käytävien välit näyttävät kun seuraavan kerran mennään.   



Magéssa saa palvelua. Oluetkin voi tilata kotiinkuljetettuna ja valmiiksi jäähdytettynä (se on kyllä vähän kalliimpaa kuin itse jäähdyttäen). Kun olut grillatessa loppuu, miehet kaivavat lompakkojaan ja tilaavat lisää. Jostain syystä yleensä pelkästään miehet.



Ranta on monen tunnin päässä, mutta vuoret ja sieltä laskeutuva vesi on lähellä. Magéssa on monta kaunista vesiputousta, ja kun menee syvään kohtaan, saa lillua ihan rauhassa. Kovin monella ei nimittäin ole erityisen hyvä uimataito.

Saa nähdä, missä viides Brasilian kotini on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti