Käytännöllisesti katsoen perheenjäsen

Yksi ensimmäisiä ihmetyksen aiheitani Riossa oli se, että kerrostaloissa on erikseen palvelusväen hissit (niiden ovissa on kyltti jossa lukee serviço). Kun huomautin tästä eräälle tuttavalleni, hän hieman vaivautuneen oloisena selitti, että sitä hissiä käyttävät kyllä kaikki, joilla on esimerkiksi paljon tavaraa kannettavanaan, tai jotka tulevat rannalta (hiekkaisina).

Myöhemmin huomasin, että tuttavani kertoma pitää kyllä paikkansa. Mutta niin pitää sekin, että harva kotiapulainen käyttää ”talon väen” hissiä.

Kotiapulaisia ja heidän asemaansa tarkkailemalla voi oppia paljon brasilialaisesta yhteiskunnasta, sen historiasta ja muutoksen tuskastuttavan hitaasta vauhdista. Viime vuosien keskustelu kotiapulaisille muun muassa työttömyysvakuutuksen ja korkeintaan kahdeksantuntiset päivät turvaavasta laista on mahdollistanut tämän tarkkailun pikakelauksella.

Aiheesta käytävää keskustelua seuratessa ei koskaan ole ollut vaikea muistaa, että Brasilia oli läntisen pallonpuoliskon viimeinen maa jossa orjuus lakkautettiin. 

Viime syksynä joissain eurooppalaisissakin elokuvateattereissa nähtiin brasilialainen Que horas ela volta? (engl. The Second Mother).

Elokuva kertoo Val-nimisestä kotiapulaisesta, joka on kotoisin Pernambucon osavaltiosta ja työskentelee varakkaassa saopaulolaisessa perheessä. Val myös asuu perheen luona. Elokuva käsittelee niin luokkakysymystä kuin Kaakkois-Brasilian ja köyhän Koillis-Brasilian suhdetta.

Pääosaa esittää suosittu Regina Casé. Tämä on saanut jotkut kysymään, miksi tummaihoinen näyttelijä kelpaa kyllä kotiapulaisen rooliin saippuasarjan sivuosassa, muttei elokuvan pääosan esittäjäksi. Casé on vaalea, kun taas yli puolet brasilialaisista kotiapulaisista on tummaihoisia ja muutoinkin etnisyys ja yhteiskuntaluokka kulkevat Brasiliassa usein käsi kädessä.

Puutteistaan huolimatta elokuva osuu monesti maaliinsa. Yksi näistä hetkistä on elokuvan alkupuolella, kun Val kysyy työnantajaltaan, voisiko hänen tyttärensä majoittua jonkin aikaa hänen luonaan eli perheen kodissa.

- Tottakai, sinähän olet käytännöllisesti katsoen perheenjäsen, vastaa dona Bárbara.

Tämä lause särähtää korvaan joka kerta. Eräs tuttavani kuvaili viimeksi tavatessamme lastenhoitajaansa juuri näin. Ja niin tekevät monet muutkin. Mietin, ovatko he koskaan kysyneet esimerkiksi sitä, kuka hoitaa kotiapulaisen tai lastenhoitajan omia lapsia sillä aikaa kun äiti (melkein kaikki ovat naisia) on töissä. Perheen kesken tällaisen aiheen luulisi nousevan esiin, eikö.

Ei tarvitse asua Brasiliassa kauankaan kuullakseen jonkun kuvaavan kotiapulaistaan noilla sanoilla. Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan kuullut kotiapulaisena työskentelevän ihmisen kuvailevan suhdettaan työnantajaansa samalla tavalla.

Useammin kuin kerran olenkin miettinyt, että jos Tuulen viemää -elokuvasta tehtäisiin moderni versio, se voisi sijoittua juuri Brasiliaan.