Puolisoni
kotitalon naapurissa asuu pariskunta, joiden esikoisen kummi hän on. Puolisoni
on tuntenut pariskunnan miehen lapsesta asti ja minäkin pidän heitä jo
perheenäni. He ovat kuin peilikuva minusta ja puolisostani: rouva on puhelias
ja ulospäinsuuntautunut ja herra varautunut ja pienessä porukassa viihtyvä.
Herra kuvailee usein mielestään onnistunutta sosiaalista tilannetta sanomalla,
että paikalla oli só a gente, vain meidän
oma porukka.
Puolisoni serkun
perheellä on casa de praia, talo
rannalla ja pari vuotta sitten heinäkuussa suuntasimme porukalla sinne
viikonlopun viettoon. Rion rannoilla vesi on heinäkuussa usein niin kylmää,
etten edes kastautuisi, mutta Região dos Lagosin kaupungeissa on monta
suojaisaa, matalaa rantaa, jossa saatan jopa uida, kunhan aurinko ensin lämmittää
ihoa riittävästi.
Aika monella Rion
seudulla asuvalla on casa de praia. Usein
nämä talot sijaitsevat parin-kolmen tunnin automatkan päässä sellaisissa kaupungeissa
kuin Arraial do Cabo, Búzios tai Cabo Frio. Varallisuudesta riippuu, millainen
talo, miten lähellä rantaa ja missä kaupungissa. Ja kun koittaa pidennetty
viikonloppu (karnevaalista puhumattakaan), valtatie 101 on tukossa ja ruuhkassa
kuluu tunti jos toinenkin.
Konsepti on osittain
sama kuin Suomessa kesämökille mennessä: vuodevaatteet mukaan ja ruokakaupan
kautta. Mutta oman saunan ja järvenrannan sijaan jokaiselle päivälle valitaan kohteeksi
joku valtameriranta jonne sitten mennään autolla.
Tässä kohtaa
kuuden hengen porukkamme jakautuu. Siis toiveiltaan, ei konkreettisesti eri
paikkoihin. Jostain syystä porukassamme ei toimi sellainen ajatus, että
yhdenlaisesta ympäristöstä kiinnostuneet menisivät yhteen suuntaan ja loput
toiseen. Ymmärrän kyllä, että koko homman idea on olla yhdessä, mutta koska
tarvitsen välillä aika usein myös omaa rauhaa, kuvio on joskus vähän stressaava.
Päädyimme ensimmäisenä
päivänä rannalle, joka paikallistietoutta omaavien seurueemme jäsenten mukaan
on The Ranta. Se jossa on tyylikästä
olla. Eikä siinä mitään vikaa ollutkaan, paitsi kamala tuuli joka sinä päivänä
riepotti hametta ihan riippumatta siitä, minkä rannan valitsi.
Tilasimme ruokaa,
joten saimme rantatuolit ja aurinkovarjot maksutta. Rapeaa uppopaistettua kalaa
(Brasiliassa moni eväs on uppopaistettu) ja jääkylmää olutta, ei hassumpaa. En
kuitenkaan edelleenkään tiedä, mikä siitä rannasta teki erityisen. Ihan nätti
merenlahdenpoukama hotellien lähellä.
Illalla tein
meille lasagnea ja istuimme niin pitkään yöhön, että seuraavan päivän rannalle
lähtö viivästyi. Meillä ei ollut enää aikaa lähteä kovin kauas, ja yleisen
pohdinnan jälkeen isäntä viimein hiukan pahoitellen ehdotti, että josko
mentäisiin tällä kertaa vain lähimmälle rannalle. Niin tehtiin.
Siellä näytti
tältä.
Figueira, Arraial do Cabo. |
Koko rannalla oli
saapuessamme meidän lisäksemme vain kaksi ihmistä, ja hekin poistuivat pian.
Meillä oli koko kilometrien mittainen ranta itsellämme. Vesi oli liian kylmää
uimiseen, mutta uimme silti. Lämmittelimme kaivamalla aaltojen paljastamasta
rantahiekasta esiin äyriäisiä. Huusimme tuuleen.
Pidin tästä
rannasta kovasti, sanoin isännällemme kun kävelimme takaisin autolle. Hän hymyili,
ehkä hiukan helpottuneena.
Niin, täällä oli só a gente, jatkoi naapurin mies.
Niinpä. Täydellinen
ranta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti