Yksi ensimmäisiä
ihmetyksen aiheitani Riossa oli se, että kerrostaloissa on erikseen
palvelusväen hissit (niiden ovissa on kyltti jossa lukee serviço). Kun huomautin tästä eräälle tuttavalleni, hän hieman
vaivautuneen oloisena selitti, että sitä hissiä käyttävät kyllä kaikki, joilla on esimerkiksi
paljon tavaraa kannettavanaan, tai jotka tulevat rannalta (hiekkaisina).
Myöhemmin
huomasin, että tuttavani kertoma pitää kyllä paikkansa. Mutta niin pitää sekin,
että harva kotiapulainen käyttää ”talon väen” hissiä.
Kotiapulaisia ja heidän
asemaansa tarkkailemalla voi oppia paljon brasilialaisesta yhteiskunnasta, sen
historiasta ja muutoksen tuskastuttavan hitaasta vauhdista. Viime vuosien
keskustelu kotiapulaisille muun muassa työttömyysvakuutuksen ja korkeintaan kahdeksantuntiset
päivät turvaavasta laista on mahdollistanut tämän tarkkailun pikakelauksella.
Aiheesta käytävää
keskustelua seuratessa ei koskaan ole ollut vaikea muistaa, että Brasilia oli
läntisen pallonpuoliskon viimeinen maa jossa orjuus lakkautettiin.
Viime syksynä joissain eurooppalaisissakin elokuvateattereissa nähtiin brasilialainen Que horas ela volta? (engl. The Second Mother).
Viime syksynä joissain eurooppalaisissakin elokuvateattereissa nähtiin brasilialainen Que horas ela volta? (engl. The Second Mother).
Elokuva kertoo Val-nimisestä kotiapulaisesta, joka on
kotoisin Pernambucon osavaltiosta ja työskentelee varakkaassa saopaulolaisessa
perheessä. Val myös asuu perheen luona. Elokuva käsittelee niin luokkakysymystä
kuin Kaakkois-Brasilian ja köyhän Koillis-Brasilian suhdetta.
Pääosaa esittää suosittu
Regina Casé. Tämä on saanut jotkut kysymään, miksi tummaihoinen näyttelijä
kelpaa kyllä kotiapulaisen rooliin saippuasarjan sivuosassa, muttei elokuvan
pääosan esittäjäksi. Casé on vaalea, kun taas yli puolet brasilialaisista kotiapulaisista
on tummaihoisia ja muutoinkin etnisyys ja yhteiskuntaluokka kulkevat
Brasiliassa usein käsi kädessä.
Puutteistaan
huolimatta elokuva osuu monesti maaliinsa. Yksi näistä hetkistä on elokuvan
alkupuolella, kun Val kysyy työnantajaltaan, voisiko hänen tyttärensä majoittua
jonkin aikaa hänen luonaan eli perheen kodissa.
- Tottakai,
sinähän olet käytännöllisesti katsoen perheenjäsen, vastaa dona Bárbara.
Tämä lause
särähtää korvaan joka kerta. Eräs tuttavani kuvaili viimeksi tavatessamme
lastenhoitajaansa juuri näin. Ja niin tekevät monet muutkin. Mietin, ovatko he
koskaan kysyneet esimerkiksi sitä, kuka hoitaa kotiapulaisen tai lastenhoitajan
omia lapsia sillä aikaa kun äiti (melkein kaikki ovat naisia) on töissä. Perheen
kesken tällaisen aiheen luulisi nousevan esiin, eikö.
Ei tarvitse asua
Brasiliassa kauankaan kuullakseen jonkun kuvaavan kotiapulaistaan noilla
sanoilla. Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan kuullut kotiapulaisena
työskentelevän ihmisen kuvailevan suhdettaan työnantajaansa samalla tavalla.
Useammin kuin
kerran olenkin miettinyt, että jos Tuulen
viemää -elokuvasta tehtäisiin moderni versio, se voisi sijoittua juuri
Brasiliaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti