Tämä tunne liittyy ehkä vähän siihen, että eilen kannoimme kamppeemme Magésta Rioon. Jo portista lähtiessä tuli haikea olo - mikä järki on siinä, että ensin tullaan tänne Atlantin toiselle puolelle asti ja sitten ei asuta lähellä perhettä ja (läheisimpiä) ystäviä?
Luulen että haikeus pyrkii puseroon siksi, että tällä tiedolla ollaan täällä kuitenkin verrattain lyhyt aika (jouluun). Jos tiedettäisiin jäävämme vuosiksi, en miettisi asiaa kahta kertaa - ilman muuta Rioon tai Niteróihin, mistä nyt kohtuuhintainen paikka hyvien yhteyksien varrelta löytyisi.
Ja on siinä nytkin aika paljon järkeä. Meidän molempien hommat esimerkiksi vaatii rauhaa keskittyä, ja sitä Magé ei oikein tarjoa. Ei varsinkaan nyt vaalien alla, kun ikkunan ohittaa monta kertaa tunnissa joko auto tai polkupyörä, johon on kiinnitetty kaiutin. Ja ne pyörien etutelineisiin, autojen katoille tai takakontteihin kiinnitetyt kaiuttimet soittavat vaaliralleja helvetistä.
(Kuvittele jäätelöauton tunnari yhdistettynä Kuuden vuoden kuuliaisuuteen ja lisää nopeampi biitti - sitten saatat pystyä kuvittelemaan, mistä on kyse.)
Yhden ystävän mielestä kuulosti jännältä, että isossa kaupungissa on rauhallisempaa kuin pienessä. En ollut ajatellut koko asiaa, mutta niin tosiaan kuulostaa. Toki sekä Magéssa että Riossa on enemmän ja vähemmän meluisia alueita ja meillä kontrasti on iso siksi, että muutamme vilkkaalta magélaisalueelta rauhalliselle riolaisalueelle.
Mutta takaisin niihin ystäviin.
Ensin Magésta lähtemisen haikeus johti siihen, että aloin ikävöidä ystäviäni Suomesta. Ruokapöydissä istumista, saunan lauteilla elämän pohtimista, teepannujen tyhjentämistä. Näin mielessäni itseni juomassa viiniä tuossa pikkuverannan pikkupöydän ääressä milloin kenenkin kanssa. Porukalla ei siihen mahduttaisi, sillä veranta on tosi pieni.
Siinä miettiessäni yksi riolaisystävä lähetti kymmenisen whatsapp-viestiä. Ensin kutsui yhden puolitutun valmistumisen kunniaksi järjestettävälle lounaalle. Sitten tarkisti tämän meidän asunnon osoitteen. Seuraavissa viesteissä kertoi, mistä lähistöltä löytyy jazzia ja edullista iltapalaa ja missä voi uida altaassa kohtuuhintaan.
Kehtaankohan sanoa? No menköön: olisin ensin halunnut sanoa ei sille lounaalle. Siellä on vain muutama tuttu. Puoliso ei pääse. Joutuisin seurustelemaan - entä jos just silloin oon tosi väsynyt? (Kuten teksteistä on saattanut aikaisemminkin huomata, en kuulu siihen ihmistyyppiin joka energisoituu isoista seurueista.)
Tämä siis samaan aikaan kun märehdin seurankaipuutani. Lisäksi onnistuin siinä samalla olemaan salaa myös vähän loukkaantunut siitä, etteivät muutamat Rion kaupungissa asuvat ystävät ole juuri olleet yhteydessä.
Niiden ystävyyksien ohuutta surehtiessani vilkaisin whatsapp-keskustelujeni historiaa.
Tajusin etten ollut lähettänyt uutta numeroani melkein kenellekään. Enkä kamalasti kysellyt kenenkään kuulumisia saapumisemme jälkeen.
Niin mutta me on oltu reissussa. Ja ennen sitä oltiin vain vähän aikaa Magéssa, eikä me käyty Riossa paljoa kun olin tosi väsynyt.
Voi tietty olla, että muillakin on omat elämänsä. Saattaa jollakulla jopa olla sellainen elämä, johon on viime aikoina kuulunut muutakin kuin kolmen viikon lomamatka ja lomaa noin muuten.
Että nyt jotain rajaa tähän nysväämiseen.
Laitoin pari viestiä. Sovittiin yhden kanssa treffit katumarkkinoille ja ensi viikolla tapaan kaksi muuta.
Täytyy muistaa viedä pullo viiniä sille ystävälle jolta sain lounaskutsun.
Kuvat Rio Antigo -katumarkkinoilta. Ne järjestetään joka kuun ensimmäisenä lauantaina (jos satut kaupunkiin silloin, mene ihmeessä!), eikä tapahtumaa onneksi ole vielä täysin gurmetisoitu. Moni muu juttu Riossa on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti