Miksi opiskelen?

Joskus viime vuonna havaitsin, että olo alkoi töissä käydä aika mukavaksi. Homma oli tukevasti hallussa, juuri mikään ei jännittänyt, asiat sujuivat ja yllätyin liian harvoin.

Tähän ikään mennessä olen jo oppinut, että mukavuusalueelle päätyminen johtaa kohdallani ensin pitkästymiseen ja sitten turhautumiseen. Siksi tuosta havainnosta käynnistyi suunnilleen puolen vuoden pohdinta siitä, mitä tehdä asialle.

Opintovapaa kävi mielessä, mutta se ei ollut ensimmäinen suunnitelmani. Ensinnäkään en keksinyt, mitä haluaisin opiskella (eikä vapaan hakeminen vain hengailun mahdollistamiseksi kiinnostanut). Ajatus kokonaisesta toisesta tutkinnosta ei myöskään innostanut ja avoimessa suoritettavia perusopintoja kohtaan taas tunsin syvää epäluuloa - ajattelin niitä tieteenalasta riippumatta lähinnä pintaraapaisuna.

Kesken pohdintojeni töissä tuli toinen paikka auki, mutta uudenkaipuusta huolimatta jätin lopulta hakematta. Se paikka ei tuntunut omalta. En kuitenkaan osannut silloin (enkä osaa vielä nytkään) kovin tarkasti kuvailla, millainen tehtävä tuntuisi - ja tästä päättelin, että tauko, tavalla tai toisella järjestettynä, on tarpeen.

Aloin puhua asiasta yhä usemman ystävän ja tutun kanssa. Mietin pariakin ainetta, joista olen matkan varrella ollut kiinnostunut, mutta jokin niissä ei vain enää tuntunut klikkaavan. Kiinnostavienkin sisältöjen kohdalla takaraivossa nakutti kysymys siitä, ovatko nämä sellaisia juttuja, joita vielä viiden tai kymmenen vuoden päästä haluan pohtia.

Kävin lopulta avoimen yliopiston tarjonnan aine aineelta läpi. Aikuiskasvatustieteen kuvaus alkoi kuulostaa järkevältä. Koulutan työssäni paljon ja tykkään siitä kovasti, joten näissä pohdinnoissa yhdistyisi sekä aiempi tekeminen että jokin sellainen, mitä myös tulevaisuudessa haluan tehdä.

Mutta vielä puuttui toinen aine.

Tulin kerran jonkun muun höpinän ohessa jutelleeksi tästä myös eräälle yliopistolla työskentelevälle tutulle. Taisin kertoa jotain epämääräistä toiveistani käsitellä demokratiaan, yhdenvertaisuuteen ja osallistumiseen liittyviä kysymyksiä kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta, mutta ilman nykyisen työni siihen tuomaa kehikkoa. 

No sosiaalipedagogiikkahan olisi yksi vaihtoehto.

Sosiaalipedagogiikkaa on tarjolla vain Kuopiossa, mutta jo keväällä oli ennakkotieto mahdollisuudesta suorittaa tulevana lukuvuonna perusopinnot Avoimen yliopiston verkko-opintoina.

Mitä enemmän opintojen kuvauksiin tutustuin, sitä järkevämmältä näiden kahden aineen yhdistelmä alkoi tuntua, sekä aiempien opintojeni että suurin piirtein kaiken tähänastisen työkokemukseni näkökulmasta. Lisäksi erityisesti sosiaalipedagogiikka näytti tarjoavan aineksia sellaiseen yleisluontoiseen pohdintaan, joka minua kiinnostaa sekä töissä että niiden ulkopuolella. Demokratia, eriarvoisuus, oikeudenmukaisuus, kansalaistoiminta ja sensellainen.

Hain ja sain opintovapaan.

Kuten tekstistä ehkä läpi kuuluu, varsinkin aluksi ajatukseni opinnoista oli varsin välineellinen. Mutta mitä pidemmälle ensimmäinen tenttikirja etenee ja mitä enemmän käyn läpi tulevia kursseja, sitä enemmän muistan, miten ihanaa on opiskella myös ihan vain tiedon ja ymmärryksen itsensä vuoksi.

Vielä heinäkuussa olin huolissani siitä, saanko tästä vuodesta tarpeeksi irti. Enää en. En vielä tiedä, mitä tästä vuodesta jää käteen, mutta jotain tosi kiinnostavaa se varmasti on.