En muuten koskaan ole ymmärtänyt sellaista maiden bongailua, siis sitä että halutaan käydä jonkun maan rajojen sisällä vain jotta on tullut käytyä siellä. Mutta kun puhutaan itäisimmistä, pohjoisimmista, korkeimmista ja niin edelleen, olenkin yhtäkkiä tavattoman kiinnostunut. Kaikilla meillä on juttumme, näköjään.
Emme tienneet João Pessoasta etukäteen oikein mitään, joten laitoimme Facebookiin päivityksen, jossa kyselimme mahdollisten tutuntuttujen perään. Sellainen löytyikin, sattumalta vieläpä matkailualan yrittäjä jolla on vuosien kokemus oppaana toimimisesta. Jo seuraavana aamuna hän nouti meidät aamupäivän mittaiselle kierrokselle.
Heti selvisi, miksi emme ole kuulleet João Pessoasta yhtä paljon kuin muista koillisen kaupungeista. Oppaamme mukaan kaupunki ei erityisesti panosta matkailunedistämiseen, vaan sinne päädytään yleensä jonkun vinkistä. Sitten ihastutaan ja kerrotaan jollekin toiselle.
Omien intressieni pohjalta lisään yhtälöön myös sen, että João Pessoa sijaitsee Natalin ja Recifen välissä. Pintaraapaisumme perusteella valitsisin rantoja etsiessäni Natalin ja kulttuuria sekä historiaa hamutessani Recifen. Mutta jos haluaa yhdistää lomaansa kaikki nuo elementit siistissä ja suhteellisen rauhallisessa paikassa, João Pessoa on erinomainen vaihtoehto.
Saamme ajelulla yleiskuvan kaupungista: miksi tuuli löytää tiensä kaupungin keskustaan asti (rantaan ei ole enää vuosikymmeniin saanut rakentaa kovin korkeita taloja), missä rikkaat ja trendikkäät juuri nyt asuvat (eivät rannalla, vaan hieman ylempänä) ja miksi siihen itäisimpään pisteeseen ei kannata kävellä rantaa pitkin (koska on olemassa riski, että rinne rannan vieressä vyöryy alas).
Matkalla Ponta dos Seixasiin näemme pari arkkitehti Oscar Niemeyerin suunnittelemaa rakennusta. Olen joskus miettinyt, että pitäisi tehdä Niemeyerin töistä excel-taulukko jotta muistaisin lisätä ne aina reissujen ohjelmaan, niitä kun on ympäri maailmaa (Brasilian ulkopuolella YK:n päärakennus lienee yksi tunnetuimmista).
Kaupungin historiallisessa keskustassa sijaitseva Centro Cultural São Francisco päätyi suosikkieni listalle. Kulttuurikeskukseksi muutetusta barokki-rokokoo -tyylisestä kirkosta löytyi useampikin näyttely, mielestäni jännin niistä oli tämä auton osista rakennetuista patsaista koostuva.
Oppaamme vinkkasi meille myös lounaspaikasta rannalla (grillattua kalaa) ja muistutti, että vaikka tarjoilijat saattavat toisin väittää, annoksista riittää yleensä kahdelle.
En tiedä kuinka monelle on tuttua se, että portugalilaisten lisäksi myös hollantilaiset halusivat siirtomaavallan aikaan osansa Brasiliasta. Koillisessa hollantilaisten vaikutus tuli vastaan monesti, esimerkiksi linnoitusten ja uskontojen historiassa. João Pessoan naapurikaupunki Cabedelossa sijaitseva, Paraiba-joen suuaukkoa vartioiva Santa Catarinan linnoitus nimettiin hollantilaisten toimesta uudelleen. Recifessä, Amerikan mantereen ensimmäisessä synagogassa taas opimme muun muassa sen, että juutalaisten elämä oli hollantilaisten valtakaudella vapaampaa.
Ehkä linnoitusta enemmän Cabedelo on kuuluisa auringonlaskustaan. Jacarén rannalla aurinko laskee Paraiba-joen taakse samalla kun rannan ohi lipuu vene, jossa mies soittaa saksofonilla Ravelin Boleroa. Näin on ollut jo vuosien ajan joka ilta. Vähemmän runollista meininki on siinä rannan baarissa, jossa soitetaan forró-versioita vanhoista hiteistä, kuten Killing me softly...
João Pessoassa (ja myöhemmin kaikissa muissakin kaupungeissa) huomaamme rannikon pääkaupunkien välisen kilpailuasetelman ja ennakkoluulotkin. Erään taksikuskin mukaan João Pessoa on kyllä oikein turvallinen paikka, mitä nyt jotkut Recifestä ja Natalista tulleet retkut aiheuttavat ongelmia. Hetken päästä hän myöntää rikollisuutta kyllä olevan omasta takaakin.
Turvallisuus puhuttaa reissun mittaan. Tiedämme rikollisuuden kasvaneen koillisessa viime vuosina, muttemme tiedä tarkalleen, millaisesta rikollisuudesta on kyse ja kuinka paljon se vaikuttaa esimerkiksi siihen, onko kaduilla liikkuminen tai julkisen liikenteen käyttö turvallista. Siksi kysymme asiasta joka paikassa taksikuskeilta, majatalojen työntekijöiltä ja muilta tapaamiltamme ihmisiltä.
Pääsääntöisesti meille vastataan kaupunkien olevan turvallisia. Julkisen liikenteen käytöstä kysymme aina erikseen. Ja siinä missä Helsingissä asuminen vaikuttaa käsitykseen kalliista, Riossa asuminen vaikuttaa käsitykseen turvallisuudesta. Niinä harvoina kertoina kun joku sanoo aihetta varomiseen olevan, kysymme, mitä tarkalleen pitää varoa, taskuvarkaitako, vai aseellisia ryöstöjä ja harhaluoteja. Kertaakaan kukaan ei missään sano, että noista jälkimmäisistä pitäisi huolehtia, joten liikumme suhteellisen huolettomasti. Mutta jos olisin liikkunut jossain pimeällä yksin, olisin varmasti miettinyt asiaa enemmän.
Kaiken kaikkiaan João Pessoa vaikuttaa kaupungilta, jota suosittelisin sellaiselle lapsiperheelle, joka haluaa yhdistää rantalomaan vähän historiaa ja kulttuuria.
Itse voisin muuttaa sinne vaikka asumaan.
Tämä tarina oli osa Linkulla koillisessa -sarjaa. Muut osat voit lukea täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti