Saapuessani Brasiliaan ensimmäistä kertaa en osannut portugalia ollenkaan. Vaihto-ohjelman
kuvauksessa kerrottiin, että vaikka majoitus olisi brasilialaisessa perheessä,
ainakin yksi perheenjäsenistä puhuisi englantia. Minut majoittava perhe kuitenkin
vaihtui ihan viime tingassa ja kävi niin, ettei perheessä kukaan puhunut englantia.
Pääsin siis
kielikylpyyn. Mistä tulikin mieleeni, että ensimmäisiä Lonely Planet -fraasikirjastani
hakemiani sanoja olivat suihku (banho) ja pyyhe (toalha). Por favor.
Samaisen
fraasikirjan avulla tutustuin perheeseen. Alussa muutaman asian selittämiseen
saattoi mennä koko ilta. Välillä piirrettiin, mikä ei kyllä välttämättä
nopeuttanut asiaa – olen enemmän Alias kuin Pictionary. Ennen nukkumaanmenoa
kirjoitin muistivihkooni arjessa käytännöllisiä sanoja ja fraaseja. Oikean
bussin kysymistä, bussilipun ostamista ja sen sellaista.
Jos osaa
espanjaa, portugalia on aika helppo lukea, kunhan oppii muutaman eron
kirjoituksessa. Kuullun ymmärtämisessä ilo oli kuitenkin vähäisempi. Opin kyllä
nopeasti ääntämään fraasikirjasta löytämäni lauseet, mutta toisten puheesta ymmärsin
vain yksittäisiä sanoja sieltä täältä.
Toisella viikolla
huomasin, että Piabetán ja Rion välillä kulkee erilaisia busseja. Osa
pysähtelee jatkuvasti, osa vasta perillä. Tajusin tämän olevan syy siihen, että
osa ihmisistä muodostaa uuden jonon, vaikka bussi on vielä pysäkillä ja siinä
on tilaa – he odottavat nopeampaa bussia. Kerran pysäkille tullessani kysyin
jonon viimeisenä olleelta nuorelta mieheltä, josko bussi, johon tässä
jonotetaan, menee nopeasti (rápido).
Heppu nosti katseensa kirjastaan, katsoi minuun alentuvasti ja kertoi, että
oikea tapa kysyä on, meneekö bussi suoraan (direto).
Ô filho da mãe...
Muutaman
kuukauden jälkeen pärjäsin arjessa ihan mukavasti. Isomman porukan keskusteluihin
osallistuminen oli kuitenkin pitkään vaikeaa. Siinä vaiheessa kun ymmärsin,
mistä keskusteltiin ja olin saanut ajatukseni muotoiltua, muut olivat jo
siirtyneet seuraavaan aiheeseen. Tapaamieni ihmisten kyky ymmärtää huonosti
puhuttua portugalia myös vaihteli suuresti.
Sujuvaksi
portugalini muuttui vasta asuttuani Brasiliassa pidempään. Silloin olin jo
vaihtanut alussa ostamani Turma da Mônica
-sarjakuvalehdet päivälehtiin ja Marie Claireen. Varsinkin jälkimmäisen kanssa
sanavarastoni karttui huikeaa vauhtia, naistenlehtien jutuista oli helppo
arvata vieraat sanat ja tutun asiayhteyden takia ne myös jäivät mieleen.
Jonkinlaisena
virstanpylväänä voinee pitää myös sitä, kun aloin pärjätä portugalilla puolisoni
vanhassa kaveriporukassa. Se portugali on hiukan erilaista kuin Marie Clairessa
ja saippuasarjoissa. Lopulta paitsi ymmärsin heitä, käytin samoja sanoja ja
fraaseja myös itse. Puolisoni ystävien mielestä oli kovin huvittavaa, kun sekoitin
sujuvaan kielioppiin puhekielisiä ilmauksia. Nykyisin osaankin tiputtaa sen
sujuvan kieliopin tarpeen mukaan pois.
Joitakin juttuja
en vaan meinaa oppia. Esimerkiksi erilaisten s-äänteiden eroja on edelleen vaikea
muistaa puhuessa. On vähän kiusallista, jos ei ole ihan varma, sanoiko juuri pitävänsä
leteistä (tranças) vai yhdynnöistä (transas). Ja kukapa portugalia opetellut ei
olisi joskus sekoittanut keskenään kookosta (coco) ja kakkaa (cocô).
Itse tein tämän virheen kertoessani illallisella ystäville, mitä heille tarjoamassani jälkiruoassa on.
Itse tein tämän virheen kertoessani illallisella ystäville, mitä heille tarjoamassani jälkiruoassa on.
![]() |
Coco eli kookos. |