Paras Rio löytyy sattumalta

Naapuri laulaa stereoista kantautuvan musiikin päälle It must have been love ja I wanna know what love is. Kovaa ja nuotin vierestä. Edellisenä yönä laitettiin taas ilmastointi päälle vain siksi, ettei lähistöltä aamuvarhaiselle asti kantautuva funk pitäisi hereillä.

Rio on kaoottinen. Suuri, äänekäs, sekava. Yksi meteli sotkeutuu toiseen ja kolmanteen. Sitäkin ihanampia ovat ne hetket, kun on joko hiljaista tai äänimaiseman muodostaa vain yhdenlainen ääni. Ihanimmillaan rantaan lyövät aallot, lintujen laulu, sateen kohina - tai choro.

On viimeinen viikonloppumme Glóriassa. Lähdemme ulos, suunnitelmana on lounastaa Santa Teresassa ja jatkaa sieltä Quinta da Boa Vistan puistoon ja illalla Hamilton de Holandan keikalle.

Katua ylös, rappuset ylös, mutkittelevaa Santa Cristinaa ylös. Pieni pysähdys näköalatasanteella jossa käy vilvoittava tuuli. Raitiovaunukiskojen yli ja sisään puolityhjään Marcôon. Soittajat purkavat juuri soittimiaan koteloista.

Tilaamme feijoadaa ja caipirinhat. Ja saataisiinko ylimääräinen annos lehtikaalia, kiitos.

Kävimme Marcôssa hiljattain äitini ollessa täällä. Sitä ennen vakiopaikkamme viikonloppufeijoadalle oli vähän matkan päässä sijaitseva Portella. Feijoada on molemmissa hyvää, mutta Marcô on pienempi ja siten vähän rauhallisempi tunnelmaltaan.

Ja lauantai-iltapäivisin siellä soitetaan choroa. Se voittaa Portellan kitaristit 6 - 0.

Cavaquinho, pandeiro ja seitsenkielinen kitara. Monta kappaletta tältä suosikkilistaltani. Kaksi tavattoman kaunista choroa joita en tunnista. Ei kuitenkaan Santa Morenaa.

Ravintola on puolityhjä eikä täyty koko iltapäivän aikana. Joko päivä on jostain syystä hiljainen tai sitten Marcôon tullaan enemmän illalliselle. Moni kyllä pysähtyy ulkopuolelle hetkeksi kuuntelemaan choroa.

Naapuripöydässä istuva mies sanoo itkevänsä, jos soittavat Brasileirinhon. En näe itkeekö, mutta minä itken. Se on kaunis.

Lupaavat soittaa toiveita, mutta ujostelen, enkä mene pyytämään. Lopulta puoliso menee. Ei ilmeisesti olisi ollut listalla, koskapa soittajat kyselevät ensin toisiltaan, osaavatko kappaleen.

Osaavat.



Choro sulkee syliin. Näen ohi kolistelevan keltaisen raitiovaunun ja turistien ilmeistä näen heidän kiljuvan sen kyydissä kuin vuoristoradassa. Mutta kuulen vain choron.

Istumme ravintolassa lopulta kolme tuntia. Quinta da Boa Vista jää seuraavalle päivälle, Hamiltonin jätämme väliin kokonaan. Sattumalta löydetty musiikki tuottaa sellaisen ilon, jonka kanssa konsertti ei enää voi kilpailla.



Ravintola Marcô löytyy Santa Teresasta, osoitteesta Rua Almirante Alexandrino, 412. Lauantai-iltapäivisin choroa. Feijoadan voi tilata myös puolikkaana (vaikkei siitä mainita listalla), jolloin se on sopiva annos kahdelle. Lisukkeita voi pyytä lisää. 

Chorosta kirjoitin aiemmin täällä.