Tämä muistui mieleeni, kun eräs ystäväni hiljattain käytti anoppini kanssa keskustellessaan sanaa senhora. Se tuntui minusta kovin muodolliselta, ovathan he asuneet naapureina jo parikymmentä vuotta. Samalla mielessä häivähti huoli siitä, olenko itse ollut aikoinani tolkuttoman epäkohtelias, kun en ole puhutellut appivanhempiani samalla tavalla edes heihin tutustuessani.
Toinen pohdinta liittyi naapurin jo varsin iäkkääseen rouvaan, jota kuulen ihmisten puhuttelevan kahdella eri tavalla, enkä ole löytänyt logiikkaa joka selvittäisi sanavalinnat aukottomasti.
Puolison kanssa jutellessa selvisi, ettei sellaista aukotonta logiikkaa olekaan, mutta jonkinlainen muodollisuuden portaikko kuitenkin.
Vanhempien ihmisten puhutteluun on täällä ainakin kolme eri tapaa. Niistä senhor/senhora on muodollisin, mutta kuten ystäväni esimerkki osoittaa, se on kunnioituksen osoituksena käytössä myös lämpimissä ja hyvin tuttavallisissa suhteissa. Se on muodollisena puhuttelutapana käytössä myös esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa eikä sen kanssa käytetä etunimeä.
Naapurin iäkästä rouvaa puhutellaan yleisimmin dona Marleneksi, joskus (harvemmin) tia Marleneksi. Puolisoni taas selittää joskus kotikaupungissaan perhesuhteensa satunnaisille tuttavuuksille viittaamalla isoisäänsä ja kertomalla olevansa seu Olímpion lapsenlapsi. Seu ja dona ovat hieman epämuodollisempia kuin senhor/senhora. Niitä ei käytetä yksin, vaan aina etunimen kanssa: dona Neuceli, seu José.
Tio/tia tarkoittaa setää/tätiä. Tämä on vähiten muodollinen mutta edelleen kohtelias tapa ja näin puhutellaan esimerkiksi ystävien vanhempia. Itse puhuttelen appivanhempiani näin ja ystävien lapset puhuttelevat minua näin. Tio/tia toimii etunimen kanssa tai ilman sitä, joskin etunimen käyttämättä jättäminen voi saada aikaan sen, että kaikki naiset kaksikymppisistä yhdeksänkymppisiin kääntyvät katsomaan, kun huudat tia.
Pelkkää etunimeä kuulee vanhempia ihmisiä puhuteltaessa käytettävän harvoin, ehkä siksi en itsekään osaa puhutella appivanhempiani etunimillä vaikka tiedän etteivät he siitä pahastuisi.
Jonkin aikaa meni sen omaksumiseen, että senhor/a toimii myös lauseen sisällä silloin, kun ei halua käyttää sanaa sinä. Sen sijaan että kysyisi posso te ajudar (voinko auttaa sinua), voi kysyä posso ajudar a senhora (voinko auttaa rouvaa). Varsinainen teitittelymuotokin (vós) portugalin kielessä on, mutta sitä ei täällä kuule arjessa missään.
Joskus saattaa kuulla vanhemman ihmisen sanovan, ettei häntä tarvitse kutsua herraksi tai rouvaksi. Sitä en kuitenkaan tiedä, löytyykö brasilian portugalista sinunkauppojen käsitettä.
Kielen oppimisesta kirjoitin aikaisemmin täällä. Kuvien eri-ikäiset senhorat ovat CCBB-kulttuurikeskuksen O Triunfo da Cor -näyttelystä, jonne Musée d’Orsay ja Musée de l’Orangerie lainasivat teoksiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti