Kun hyvä tarkoitus ei riitä

Istun sohvalle. Televisiossa pyörii video, jossa valkoinen mies kehottaa tummaihoisia lapsia lukemaan paperista rasistisia loukkauksia pöydän toisella puolen istuvalle mustalle naiselle. Lapset näyttävät järkyttyneiltä, osa itkee eikä halua lukea loukkauksia joiden kohteeksi on itsekin koulussa ja kadulla joutunut.

Tulee mieleen se taannoinen tapaus jossa isä kehotti pientä lastaan lyömään pehmoeläintä. Mutta ei, tämä ei ole MV-sivustolta eikä Rajat kiinni -ryhmän FB-seinältä.

Tämä on Brasilian suurimman mediayhtiön, tarkemmin sanoen sen lapsiin kohdistuvan hyväntekeväisyysprojektin rasisminvastainen kampanja. Ja siinä valkoinen mies opettaa tummaihoisille lapsille, mistä rasismissa on kyse.

Videon tarkoituksena on tietysti herättää tunteita (jo otsikossa mainitaan, että video on tunteita herättävä). Kampanjaihmiset ympäri maailman tietävät, että tieto ei yksin aikaansaa toimintaa, tarvitaan tunne.

Mutta tällä kertaa lopputulos on ikävä kyllä kuin puuhakirjan "etsi seitsemän virhettä" -tehtävä.

Ja brasilialainen, aina yhtä aktiivinen kansalaisyhteiskunta etsi.



Alla olevat kysymykset on poimittu useammasta aihetta käsitelleestä puheenvuorosta.

Miksi tummaihoiset lapset laitettiin lukemaan ääneen rasistisia loukkauksia, joista HE ITSE arjessa kärsivät? Miksi tummaihoisten lasten kärsimystä käytetään välineenä siihen, että kerrotaan valkoisille rasismin olevan haitallista?

Laitettaisiinko lapset vastaavasti lausumaan esimerkiksi lasten seksualisointia kuvaavien musiikkikappaleiden sanoja, jos tarkoitus olisi osoittaa aikuisille niiden haitallisuus?

Miksi tummaihoiset asetetaan videolla niin tekijöiksi kuin uhreiksi, samaan aikaan kun valkoinen mieshahmo pysyttelee sivussa, ikään kuin ulkopuolisena tai neutraalina koko konfliktissa? Videolla tämä mies rauhoittelee erästä lasta sanomalla, että "kyseessä on vain näytteleminen". 

Kelle on, kelle ei.

Jos tuotantoyhtiö haluaa taistella rasismia vastaan, voisiko se miettiä omia toimintatapojaan - esimerkiksi rasismia koskevaa uutisointiaan tai rasisminvastaiselle työlle antamaansa näkyvyyttä? Kenties eriväristen ihmisten määrää tuotannossa?

Mitäpä jos seuraavaa videota suunnittelemassa ja tuotannosta päättämässä olisivatkin tummaihoiset ihmiset? 

Josko silloin "kukaan ei synny rasistiksi" -tyyppisistä punchlineista päästäisiin eteenpäin ja keskustelemaan vaikkapa siitä, miten rasistisia asenteita, toimintatapoja ja rakenteita voitaisiin purkaa - niin mediataloissa, politiikassa kuin kansalaisjärjestöjen kampanjoissa?

***

Lukuvinkki aiheesta kiinnostuneille: UrbanApa-yhteisön Toiseus 101. Siitä löytyy muun kiinnostavan ohella ohjeita antirasistisia projekteja suunnitteleville, tyyliin näin vältät pahimmat mokat ja sudenkuopat.