Pienissä häissä

- Ei sinne tarvitse pukeutua, ne ovat vain häät. Näin vastasi ystäväni, kun yritin puutteelliseen vaatevarastoon vedoten kieltäytyä kutsusta mennä mukaan hänen ystävänsä häihin. Minua ei siis oltu edes kutsuttu, mutta sekään ei kuulemma haitannut, sillä häissä on aina niin paljon ihmisiä, eikä sinne muutenkaan ilmoittauduta.   

Näin siis Magéssa vuonna 2004. Pukeutumiskoodia täytyy tarkentaa sen verran, että hääparin lähipiiri kyllä pukeutuu ja pukeutui silloinkin, miehet pukuihin ja naiset pitkiin iltapukuihin (häät pidetään usein vasta auringon laskettua). Kampaajalla ja manikyyrissä käyvät kaikki naiset, ei vain morsian. Tosin manikyyrissä käydään viikoittain muutenkin. Mutta noin muuten pukeutuminen saattaa olla hyvinkin arkista.

Myös tuo ilmoittautumisasia on jopa Magéssa sikäli murroksessa, että sinne on avattu uusi, fiini, täyden palvelun juhlapaikka. Sama talo hoitaa tilan koristelun, tarjoilut ja häävieraiden autojen parkkeeraamisen. Appivanhemmat olivat osallistuneet siellä yksiin hääjuhliin, ja totta tosiaan, ilmoittautumatta jättäneet eivät päässeet sisään. Saatan kuvitella tämän aiheuttaneen lievää draamaa. Mutta ajat muuttuvat ja kenties, jos vietän 60-vuotispäiväni Magéssa, ehkä jo silloin on ihan normaalia edellyttää ilmoittautumista.

Toinen jännä juttu on se, että häihin kutsutut eivät aina osallistu itse vihkiseremoniaan kirkossa, vaan moni tulee paikalle vasta juhlaan. Tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä eri uskontokuntien kanssa, kyse on pikemminkin siitä, että osa pitää kirkossa istumista tylsänä eikä siten ”ehdi” paikalle niin aikaisin.

Näihin pieniin häihin kutsuttiin "vain lähipiiri".

Viime syksynä sain kunnian olla rakkaiden ystäviemme häissä yhtenä kaasoista. Tämä tarkoitti normaalia huolellisempaa valmistautumista. Morsiamen toiveesta mekon piti olla yksivärinen, onneksi ei sentään saman värinen kuin yhdeksällä (kyllä, yhdeksällä) muulla kaasolla, joten en joutunut vuokraamaan tai hankkimaan uutta. Tai herra varjele, pukeutumaan kirkkaankeltaiseen.

Koska vihkimisen oli tarkoitus olla seitsemältä, meitä kaasoja ja bestmaneja pyydettiin olemaan paikalla jo tuntia ennen. Ei ole tavatonta, että morsian on useita tunteja myöhässä, mutta ystävämme oli vielä samana aamuna ilmoittanut aikovansa olla napakasti ajoissa.

No ei ollut. Ja pappi tunsi morsiamen ilmeisen hyvin, sillä hänkin saapui vasta puoli kahdeksalta. Kahdeksalta päästiin lopulta aloittamaan. Olin siinä vaiheessa seissyt korkeilla koroilla melkein kaksi tuntia, ja melkein lauloin hallelujaa, kun pappi seremonian alun jälkeen antoi meille luvan istua.

Seremonia oli valtavan kaunis, ehkä hiukan pidempi kuin suomalainen lyhytversio. Sen jälkeen hääpari lähti moottoripyörällä kohti juhlapaikkaa tehden matkalla asiaankuuluvat kunniakierrokset kaupungintalon ympäri. Taivas tietää miten onnistuivat siinä rikkomatta, sotkematta tai polttamatta morsiamen puvun helmoja.

Recém-casados eli vastanaineet.

Brasilialaisessa hääjuhlassa (tai ainakin niissä joihin olen osallistunut) on vähemmän perinteisiä elementtejä kuin Suomessa. Yksi niistä on sulhasen kravatin leikkaaminen. Kravatista leikattuja paloja myydään tarjottimelta vieraille ja saatu summa kartuttaa parin häämatkakassaa. 

Valokuvia otetaan paljon. On tavallista, että pari haluaa itsestään kuvan jokaisen vieraan kanssa, ja tässä puuhassa he ovatkin sitten helposti kiinni tunnin tai parikin. Tämä tapa ei liity pelkästään häihin, vaan myös esimerkiksi lasten syntymäpäivillä jokainen käy vuorollaan kuvassa päivänsankarin kanssa.

Tunnelmaltaan magélaiset juhlat ylipäätään ovat hyvin epämuodollisia, ja näissä nimenomaisissa juhlissa meininki oli sikäli hulvaton, että puheita oli välillä vaikea kuulla äänentoistosta huolimatta. En tiedä, millaisista desibeleistä olisi puhuttu, jos kyseessä olisivat olleet isot häät. Nämä olivat nimittäin morsiamen mukaan pienet.

Vain noin 200 vierasta.