Viiden kohdan listaukset brasilialaisesta musiikista jatkuvat ja tänään rokataan. Tunnen tätä lajia sikäli huonosti, että lista on koottu kyselemällä puolisolta sellaisia kysymyksiä kuin kenen biisi se on se x, ja mikä se onkaan sen tyypin nimi josta mä tykkään, sen kaljun.
Nämä bändit ja
artistit ovat Brasiliassa tosi suosittuja, eli mistään katu-uskottavasta
undergroundista ei ole kyse. Jos sellaisia kaipaa, kannattaa suosituksia kysyä
ihan muualta (en ikävä kyllä osaa kertoa, mistä).
OS MUTANTES – Terveisiä
60-luvulta. Psykedeelistä rokkia. Kannattaa laittaa kuunteluun myös soolouralle
häipännyt solisti, brasilialaisen rokin kuningattareksi tituleerattu Rita Lee.
O RAPPA – Riolainen
bändi, jonka yhteiskunnallisia sanoituksia ja rokkia maustaa samba ja rap.
Kilpailee Paralamasin kanssa oman
suosikkibändini tittelistä.
ZÉ RAMALHO –
En oikein osaa kuvailla Zé Ramalhon musiikkia. Kuunnelkaa levy nimeltä
Zé Ramalho da Paraíba sekä Cidades e Lendas. Ja kaikki muutkin. Zé Ramalho on laulaja Elba Ramalhon serkku ja serkukset
ovat myös levyttäneet yhdessä.
OS PARALAMAS
DO SUCESSO – Riolainen Paralamas yhdistää rokkiin reggaeta já lattarirytmejä. Vokalisti-kitaristi-säveltäjä
Herbert Vianna on levyttänyt myös soolona.
LEGIÃO URBANA
– Pääkaupunki Brasíliasta kotoisin oleva bändi jonka yksi tunnetuimmista
biiseistä on kovin ajankohtainen Que país
é esse.
BARÃO VERMELHO – Kuten Paralamas já Legião Urbana, Barão
Vermelho sai alkunsa 80-luvulla. Bändin
vokalisti Cazuza teki ennen kovin aikaista kuolemaansa myös onnistuneen
soolouran.
Näitä tulikin
nyt kuusi, kun en osannut päättää mikä olisi jäänyt pois. Ja koska kyse on
Brasiliasta, on tietysti olemassa myös musiikkilaji nimeltä samba-rock. Se kuulostaa tältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti