Karnevaalisambaa, angiina ja kuinka blocot syntyvät

Jotkut sanovat, että Rion karnevaali ei ole maineensa veroinen. En ole ihan varma, mitä tällä tarkoitetaan - Rion karnevaali kun ei tarkoita kaikille samaa. Joku katsoo kulkueita sambódromolla, joku osallistuu sambakoulun kulkueen valmisteluun syyskuusta asti, joku pomppii blocoissa ja joku pysyy rannalla koko kekkereiden ajan. Oma kokemukseni on vaihteleva yhdistelmä näitä.

Ensimmäinen kertani sambakoulussa sattui olemaan ilta, jolloin valittiin vuoden 2006 karnevaaleille samba-enredo. Jokaisella sambakoululla on karnevaaleilla teema, enredo, joka sambassa sanoitetaan ja kulkueella kuvitetaan.

Finaalissa oli enää kaksi kilpailevaa sambaa. Olimme paikalla erään säveltäjän kutsumina. Tämä kuulostaa huikeasti eksklusiivisemmalta kuin on – luulen, että melkein kaikki olivat tuona iltana paikalla jonkun säveltäjän kutsusta. Säveltäjät nimittäin haluavat iltaan innokkaita tukijoita omalle kappaleelleen ja joskus näitä tukijoita tuodaan jopa tilausbusseilla naapurikaupungeista asti.  

Kannustimme ilmeisen tehokkaasti, sillä kyseinen arkkitehtuurista kertova samba valittiin sen vuoden samba-enredoksi. 

Monelle riolaiselle karnevaalissa on kyse ensisijaisesti lomasta. Aika moni vuokraa asuntonsa turisteille ja matelee valtatie 101:ä pitkin Região dos Lagosin kaupunkeihin. Siksi olemme joka kerta juhlineet hiukan eri porukalla sen mukaan ketkä ovat maisemiin jääneet.  

Ensimmäinen karnevaalini oli lyhyt: ehdin pomppia vain Bola Pretan kulkueessa ennen kuin väsähdin kokonaan. Lääkärissä syyksi selvisi kipakka angiina, jonka vuoksi makasin lopulta melkein viikon sängyssä Magéssa ja katsoin niin blocot, paraatit kuin pisteiden laskun sohvalta. Viradouro oli tuolloin arkkitehtuuri-enredollaan kolmas.

On perinteisiä kouluja (tai carnavalescoja, karnevaalisuunnittelijoita) ja uudistajia. Viradouron seuraavien vuosien carnavalesco Paulo Barros oli uudistaja. Barros ilmoitti jo etukäteen sijoittavansa koko baterian, rumpuryhmän, yhteen karnevaalivaunuista. Tätä ei kukaan ollut tehnyt aikaisemmin (eikä käsittääkseni sen jälkeenkään) ja Barrosia pidettiin hulluna. Kukaan ei pystynyt kuvittelemaan, miten idean voisi toteuttaa harmonian kärsimättä ja vaunun jäämättä tyhjäksi siinä vaiheessa kun bateria sääntöjen mukaisesti jää sambódromon puoliväliin odottamaan kulkueen loppupäätä.

Ihoni menee vieläkin kananlihalle kun katson tätä videota (baterian temppu kohdasta 4:10 eteenpäin).   

Sittemmin Barros siirtyi takaisin Tijucaan ja Viradouro putosi ykkösdivariin, grupo de acessoon. Tai nykyisin ryhmän nimi on grupo da série A, mutten oikein meinaa oppia sitä.

Jos mielii nähdä sambakoulujen kulkueita mutta budjetti on pieni, Grupo A:n ilta karnevaaliperjantaina on hyvä vaihtoehto. Kulkueet eivät ole ihan yhtä ylitsepursuavan ylellisiä kuin grupo especialissa ja taso vaihtelee ryhmän sisällä enemmän, mutta tunnelma on hieno. 

Halvemmilla lipuilla ei myöskään harmita samalla tavalla jos ei jaksaisikaan katsoa kulkueita koko kuutta tuntia. Yksi närkästyksen aihe paikallisten keskuudessa on kyllä juuri se, että sambódromon "turistisektori" tyhjenee puolessa välissä yötä. Ehkä tätä voisi verrata kulttuurisesti siihen, että suomalaisia ärsyttää itse otetun ruoan jättäminen lautaselle.

Jaksaminen onkin karnevaaleilla olennainen juttu. Tarjontaa on öin ja päivin, sää liiankin lämmin ja itsensä väsyttää helposti jo päivässä. Itse pärjään parhaiten, kun nukun pitkään, siirryn iltapäivällä rannalle, syön illalla ja tanssin yöllä. 

Öisissä blocoissa on se kiva juttu, ettei tarvitse lutrata aurinkorasvaa.

Jotkut suosikkiblocoistani ovat kuitenkin päiväsaikaan, kuten jo edesmennyt Se melhorar, afunda. Kulkue lähti Niteróista Rioon lautalla ja ne, jotka eivät mahtuneet kyytiin, tulivat seuraavalla. Mutta nomen est omen - blocon suosion kasvaessa lahden ylittäminen lautalla kävi mahdottomaksi, paraneminen siis johti sen hukkumiseen (ei onneksi kirjaimellisesti).

Yhtäkkiä paikalla oli suuri joukko omituisiin vaatteisiin pukeutuneita tyyppejä lyömäsoittimet käsissään.

Parhaat karnevaalimuistoni liittyvät kaveriporukassa pompittuihin blocoihin. Cacique de Ramos, jossa kerran pääsimme yhteiskuvaan blocon legendaarisen johtajan ja Grupo Fundo de Quintalin perustajajäsenen Bira Presidenten kanssa. Se, miten joka kerta kun karnevaalin aikaan ylittää Guanabaran lahden lautalla, joka alkaa laulaa Marcha do remadoria, jonka (alkuperäis)lyriikka kertoo rakkaan luo kiirellä soutamisesta. 

Oma suosikkibloconi, Cacique de Ramos.

Karnevaali ei olekaan pelkkää sambaa - etenkin blocoissa soivat marchinhat. Monet niistä ovat vuosikymmeniä vanhoja, mutta uusiakin syntyy. Tässä erästä kilpailua varten sävelletyssä marchinhassa ilkutaan monen vanhaan keskiluokkaan tai yläluokkaan kuuluvan pelolle siitä, että uuden metrolinjan myötä Zona Norten ja Baixadan väki siirtää grillijuhlansa rannalle.

En erityisesti ikävöi karnevaalia, mutta tänä vuonna hiukan harmittaa, ettemme ole mukana. Perhepiirissä on nimittäin viritteillä oma bloco, eräästä viime vuoden karnevaaliin liittyvästä erimielisyydestä nimensä saanut Maria deixou eu ir (Maria antoi luvan mennä). Puolisoni serkku on kirjoittanut blocolle oman samban ja porukalla on hankittu blocon nimeä kantavat t-paidat.

Tosin mukana ollakseen pitäisi ruveta sen verran paikalliseksi, että jättäisi Rion keskustan meiningit väliin ja suuntaisi Região dos Lagosia kohti.

Maria deixou eu ir nimittäin järjestetään Rio das Ostrasissa. Tietysti.


Viime vuosikymmenten rakastetuinta karnevaalisambaa löydät täältä.