Tänä aamuna
kahvia juodessani löysin Twitterin uutisvirrasta jotain todella kaunista. (Tätä
ei muuten tapahdu kovin usein, sillä seuraan siellä sekä työn että
kiinnostuksen vuoksi pääasiassa ihmisoikeustematiikkaa.)
Nimittäin
tämän videon.
Luciane Dom.
Ikänä kuullutkaan. Mutta selvästi olisi pitänyt kuulla. Hän on käsittääkseni sekä säveltänyt että sanoittanut tällä videolla soivan tavattoman kauniin kappaleen, Seu Bem.
Video näyttää
yhdellä otolla kuvatulta. Se jostain syystä viehättää minua. Sama valinta
tehtiin tässä (hyvin eritunnelmaisessa) videossa, josta myös pidän.
Moderni tanssi
ja Lucianen (Brasiliassa ei käytetä sukunimiä ja kavereitahan tässä jo muutenkin
ollaan, sillä hän tykkäsi kommentistani Facebookissa) bossanovanomainen ja
kaipauksen täyttämä ääni luo tunnelman josta en haluaisi pois. Ja cuíca on
soittimista kauneimpia.
Video on
kiinnostava siksikin, että äkkiseltään ei tule mieleen kovinkaan montaa esimerkkiä siitä,
että kaksi tummaihoista ihmistä ja heidän parisuhteensa olisi brasilialaisessa
mediassa tai populaarikulttuurissa tarinan pääosassa. Ei ainakaan sellaista,
jossa hahmot olisivat jotain muuta kuin stereotyyppejä, kuten kotiapulainen, favelan
asukas, autonkuljettaja tai sambista.
(Tätä representaatioteemaa
googlaillessa selvisi muuten, että yksi riolainen ystävä on kirjoittanut
aiheesta kirjan. Kaikkea sitä oppii tutuistaan tässä blogatessa!)
Toivon
kovasti, että tätä on pian saatavilla vähintään levyllinen. Kaunista, kaunista,
kaunista.
Kaunis on myös
tämän videon valo, välillä heleän kirkas, lopussa hyytävän kylmä. Ja siinä
kohdassa, jossa tuuli hiljaa hulmuttaa olohuoneen verhoa, alan melkein
haukotella ja etsiä sopivaa paikkaa jossa ottaa pikku tirsat tuulen silitellessä
ihoa.
Ja se
divaanilla makaava koira – miten sen ilme sopiikin tuohon niin täydellisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti