Viitisenkymmentä
metriä tätä katua alaspäin on baari. Ihan tavallinen kulmabaari, paitsi että
keskiviikkoisin siellä soitetaan choroa ja siksi pöytiä levitetään kulman
molemmin puolin. Soitto alkaa seitsemän kieppeillä ja jos tulee vasta
kahdeksalta, ei luultavasti saa tuolia. Osa porukasta levittäytyy viereiselle,
pienelle aukiolle ja siitä rinnettä ylös kipuaville portaille.
Jos olemme
keskiviikkoiltana Riossa, pysähdymme vähintään ohi kulkiessamme hetkeksi kuuntelemaan
musiikkia.
Eilen ajattelimme
piipahtaa paikalla vain yhden oluen verran. Saapuessamme huomaamme kuitenkin,
että tilaa on tällä kertaa tavallista enemmän. Se ei yllätä: samaan aikaan viereisessä
Lapan kaupunginosassa on meneillään vasemmistopuolueen pormestariehdokkaan kampanjatilaisuus,
jonka yleisö koostuu pitkälti samasta porukasta kuin näiden choro-iltojen. Mitä
pidemmälle ilta etenee, sitä enemmän paikalle virtaa ihmisiä, joiden puseroihin
on liimattu Freixo 50 -tarra. Vaalien
toinen kierros on sunnuntaina.
Aikaisemmin
päivällä piipahdimme Rion valtionyliopiston viestinnän laitoksella. Myös siellä
näkyi lähinnä Freixo 50 -tarroja. Choron äärellä tarroista jutellessamme
puoliso muistaa nähneensä yliopistolla yhden siivoojan puserossa toisen ehdokkaan tarran. Freixon
tausta on vanhassa keskiluokassa (siis siinä, joka ei taantumassakaan ole
vaarassa pudota köyhyysrajan alapuolelle), eikä hänen puheensa ja olemuksensa vakuuta
suuria joukkoja Zona Sulin ulkopuolella. Mietin miten opiskelijat mahtavat
reagoida tarraan.
Löydämme yhden tyhjän jakkaran, istun sille. Hetken päästä samassa pöydässä istuva vanhempi mies kysyy, joko tiedämme, ketä aiomme äänestää. Selitämme ettemme äänestä Riossa. Hän kertoo aikovansa äänestää tyhjää, sillä ei katso kummankaan ehdokkaan ansaitsevan ääntään. On kuulemma äänestänyt tyhjää jo monta vuotta.
Hän jatkaa
kertomalla mielipiteensä toisesta ehdokkaasta. En kerro omaani. Rakastan näitä
hetkiä vieraiden ihmisten seurassa. Hetkiä joina ulkomaalaisuuteni antaa
mahdollisuuden vetäytyä ulkopuoliseksi ja kuunnella ihmisiä heidän omista
lähtökohdistaan käsin, johdattelematta, haastamatta. Oppia.
Hän kertoo
muuttaneensa Rioon ja Glóriaan kolmekymmentäkolme vuotta sitten Ilhéuksen
kaupungista Bahialta ja haluaa tietää, onko Helsingissä samanlaista tunnelmaa
kuin tässä choro-illassa. Kerron kylmästä talvesta, Helsingin kesätapahtumista
ja anniskelulaista.
Tämä
choro-ilta on vain muutaman vuoden vanha juttu, hän kertoo. Ei oikein tiedä,
mistä se alkoi, mutta illan tuoton merkitys on baarin pitäjälle suuri. Hän
kysyy, tiedämmekö, että sama mies aloitti suolapaloja myyden viereisessä, pienen
pienessä tilassa ja osti vuosien varrella pikku hiljaa koko kulman. Emme
tienneet. Saamme myös vinkin läheisen hotellin aamupalasta – sitä tarjotaan
nykyisin muillekin kuin hotellin asukkaille, sillä hotellivieraiden määrä on laskussa.
Mietin miten
saman kadun hostellit tätä nykyä pärjäävät. Niitä on ainakin kolme. Hostellien
läheisyys näkyy myös choro-illoissa: baarin pitäjä vinkkaa välillä puolisoani
avuksi, kun baaritiskin lisäksi hänen ja italialaisen asiakkaan välissä on
kielimuuri.
Pöydässämme istunut mies nousee lähteäkseen. Hän tahtoo vielä tietää nimemme ja sanoo, että kenties tapaamme tulevina keskiviikkoina. Toivon niin. Tähän asti olemme tunteneet itsemme choro-illoissa vähän ulkopuolisiksi, mutta tänä iltana tuntuu, että hippunen tämän kolmekymmentäkolme vuotta Glórian katuja tallanneen ystävällisen miehen paikallisuudesta varisi meidänkin päällemme.
Jos satut Rioon keskiviikkona, suuntaa ihmeessä seitsemän
jälkeen illalla Glóriaan kuuntelemaan choroa. Löydät baarin kävelemällä
metroasemalta viitisen minuuttia Rua Benjamim Constant -katua ylöspäin. Ihmisiä
on niin paljon, ettei paikasta voi erehtyä. Illan aikana kiertää hattu, johon
voi pudottaa musiikista vapaaehtoisen maksun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti