Hei hei

On ihan liian lämmin. On ollut jo monta viikkoa. Kiirehdin pakkaamista, jotta saamme laukut valmiiksi ennen kuin iltapäivän aurinko muuttaa makuuhuoneessamme oleilun mahdottomaksi.

Anoppi ei kysy, mitä haluamme ruoaksi. Tietää kysymättäkin. Tiputtelen mustista pavuista tehdyn feijão-kastikkeeni päälle monta pisaraa malagueta-chiliä. Jääkaapissa on kylmää ananasta. Juttelemme arkisista asioista, kaikesta paitsi lähtemisestämme. Televisiossa Daniela Mercury varastaa iltapäivän ohjelmassa koko shown juontajan katsellessa hiukan hämmentyneenä vieressä.

Enimmän osan päivästä olen omissa oloissani, niin kuin lähtöpäivänä aina. Istun kivilattialla tuulettimen edessä ja syön sacolé-mehujään toisensa jälkeen.

Puoli seitsemältä koulukyytikombi (se sama jolla meidät kesäkuussa lentokentältä haettiin) pysähtyy talon eteen. En tiedä mitä sanoa ihmisiä halatessani. Emme tiedä koska palaamme. Yritän keventää tunnelmaa kehottamalla ihmisiä poikkeamaan jonain päivänä kahville. Hah hah.

Aurinko paahtaa. Kombin kattoon kiinnitetty pieni tuuletin pörröttää märät hiukseni sekaisin. Vuoret piirtyvät terävärajaisina kirkkaan sinistä taivasta vasten. Tietullilla on jonoa. Vuorokauden kuluttua olemme Helsingissä. En tunne sitä.

*          *          *

Blogi päättyy tähän. Motivaatio kirjoittamiseen on ollut hiukan hukassa jo aikaisemminkin, enkä usko sen ainakaan Suomesta käsin kasvavan. Rioon paluusta meillä ei toistaiseksi ole tietoa. Joitain tarinoita jäi kirjoittamatta, mutta kenties tartun niihin jollain toisella tavalla, joskus toiste.

Kiitos sinulle, joka olet kulkenut linkulla kanssani pienen tai pidemmän hetken verran.

Hei hei.

Katse taaksepäin: blogin luetuimmat

Olen vähän huono seuraamaan tuota blogin statistiikkaa (eikä se suoraan sanottuna ihan älyttömän luotettavalta vaikuta), mutta silti ajattelin sekä joulun että blogin reilun vuoden iän kunniaksi listata kaikkein luetuimmat jutut. Olkaa hyvät:

5. Lapsen silmissä aikuisten epäonnistuminen

4. When in Brazil, do as Brigitte Bardot does

3. Pelkäämiseen ei totu

2. Entäs lapsi?

1. Guanabaran lahti, osa III: Eläköön delfiinit.

Ja tässä vielä bonuksena ne jutut, tarinat tai tilanteet, jotka ovat itseäni syystä tai toisesta tässä matkan varrella koskettaneet tai mietityttäneet eniten:

5. Hajanaisia ajatuksia muutoksesta

4. Ajatuksia olympiakaupungin kupeesta ja sydämestä

3. Kun järkyttävä ei yllätä

2. Palaajan ensitunnelmia

1. Mutta siitä ei puhuta

Koettu Rio eli mitä uutiset ja some eivät kerro

Nyt kun paluu Suomeen on lähellä, olen yhä useammin miettinyt, miten pystyn seuraamaan Brasiliaa ja Rion seutua etänä. Seuraan kyllä täkäläisiä uutisia Suomessa ollessakin, mutta uutisista jää niin kovin paljon pois.

Täällä ollessa aistii kaikenlaisia tunnelmia ja signaaleja ja huomaa pienet muutokset arjessa. Sellaiset jotka eivät aina välity edes perheen whatsapp-ryhmän kautta.

Esimerkiksi kun minun lisäkseni myös appeni valvoen odottaa puolisoani Riosta kotiin iltana, jona Magéen johtava tie oli tietullin kohdalla mielenosoituksen ja palavan bussin takia kahteen suuntaan poikki. (En muista tätä tapahtuneen täällä ollessamme koskaan, siis että isänsä odottaisi valvoen.)

Ilmeet ihmisten kasvoilla, kun grillatessamme yksi portille poikkeava entinen naapuri kertoo huumejengin alkaneen vaatia hänen asuinalueellaan (ehkä kymmenen minuutin kävelymatkan päässä täältä) asukkailta "suojelurahaa".

Tai ne keskustelut, joissa kerta toisensa jälkeen huomataan, että asioissa, joissa uutisten ja/tai oman facebook-uutisvirran mukaan maa on jakautunut katkerasti kahtia, erimielisetkin ovat useammasta näkökulmasta samaa kuin eri mieltä. Tai että erimielisten jako vain kahtia jonkin puolesta tai jotakin vastaan on juuri niin pelkistävä jaottelu kuin miltä kuulostaakin. Täällä keskustellen huomaa niin mielipide-erojen paikat kuin sisällötkin.

Tai kun näkee aktivistien toiminnan ottavan kerta kerralta enemmän tuulta purjeisiin - se mikä alkoi ilmaisten kirjojen kauppana, keräsi seuraavalla kerralla yli 500 kävijää ja valtavan määrän lahjoituksia: vaatteita, kenkiä, leluja. Seuraava, joulun alla järjestettävä tapahtuma kerää luultavasti vielä enemmän.

Kun syrjinnän kokemuksia eliittiyliopistolla raportoiva facebook-sivu kasvaa parissa kuukaudessa somen ulkopuolellakin vaikuttavaksi kollektiiviksi (tästä lisää myöhemmin) - ja kun lounaalla aktivistiystävän kanssa kuulee myös kaiken kulissien takana tapahtuneen.

Tällaisia eivät uutiset kerro, eikä näitä tunnelmia välitä myöskään some, vaikka miten monipuolisesti erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä seuraisin. Ja juuri nyt tuntuu tärkeämmältä pysyä kartalla kuin ehkä koskaan ennen näiden 12 vuoden aikana. Tämä on perheen lisäksi suurin syy haluta olla Riossa, kaikesta huolimatta.

Mutta niin kauan kuin paluusta ei ole tietoa, seuraan etänä sikäli kuin pystyn. Esimerkiksi tällaisia juttuja ja tällaisten kanavien kautta:


Uutisia El Paísin (portugaliksi) ja Guardianin (englanniksi) sivuilta. Saa tosin nähdä kuinka kauan seuraan ensimmäistä - paikallislehtien etujärjestö kun on hakenut korkeimmasta oikeudesta rajoituksia kansainvälisten toimijoiden (kuten juuri El País ja esimerkiksi BBC) brasilialaisille suunnatuille, portugalinkielisille uutissivustoille. Se kertoo näiden kansainvälisten toimijoiden laadusta ja merkityksestä brasilialaisessa uutistarjonnassa aika paljon.

Muiden kuin etuoikeutettujen valkoisten näkökulmia löytyy runsaasti muun muassa Geledés-sivustolta, Dona Isaura -sarjakuvasta ja Ana Paula Lisboan kolumneista.

Faveloiden tapahtumia seuraan esimerkiksi Maré Vive -yhteisön (portugaliksi) ja RioOnWatch-sivuston (myös englanniksi) kautta.

Casa Fluminense (portugaliksi) kokoaa eri kanavissaan paljon kansalaisyhteiskunnassa tapahtuvia juttuja.

Armandinho-sarjakuva (portugaliksi) kommentoi sekä ajankohtaisia että laajempia ilmiöitä.

Leo Liman (ja monen muun) valokuvat sykähdyttävät. Ostimme muuten tuon facebook-sivun kansikuvana olevan itsellemme.

Ja kun kaipaan erityisesti hyviä uutisia, tsekkaan tämän: Só notícia boa.


Mutta tunnelmat, heikot signaalit - niitä luetaan joulun jälkeen taas vain äänensävyistä. Niissä asioissa jotka puheeksi tulevat.

Hmmmmm.

Sinun, minun vai ei kummankaan maa?

Hesarissa (4.12.) haastateltiin korkeasti koulutettuja ulkosuomalaisia näiden mahdollisista paluuaikeista. En ole ulkosuomalainen, mutta koska tulevaisuuden asuinpaikka on meillä alituisen pohdinnan alla, haastateltujen ja Hesarin kyselyyn vastanneiden näkemykset kiinnostivat.

Ei yllätä, että isoin palikka liittyy monen kohdalla työmahdollisuuksiin. Jos työnhakualueena vaihtoehtoina ovat Suomi ja muu maailma, niin kyllähän Suomi kaiketi useimmilla aloilla jää mahdollisuuksien määrässä ja monipuolisuudessa kakkoseksi. Oma puolisoni on bongannut viimeisen kolmen kuukauden aikana maailmalta viisi profiiliinsa ja kokemukseensa sopivaa avointa paikkaa samaan aikaan kun Suomessa vastaavia paikkoja ei ole lainkaan. Yksi vaihtoehto on tietysti alkaa miettimään jonkinlaisen paikan luomista ihan itse.

Meille työmahdollisuuksien jälkeen seuraava palikka on perhe ja ystävät. Tämä tarkoittaa ehkä eniten sitä, ettemme ajattele asettuvamme minnekään loppuelämäksi. Yksitoista yhteistä vuotta on jo näyttänyt, että toisen kotimaassa asuessa ikävä toisaalle kasvaa jossain vaiheessa niin suureksi, että sinne toisaalle on päästävä lomaa pidemmäksi ajaksi. Siksihän täällä nytkin ollaan, vaikkakin vain käymässä.

Jos taas asuisimme jossain kolmannessa maassa (emme ole vielä koskaan asuneet), raha olisi äkkiä paljon isompi tekijä kuin jommankumman kotimaassa asuessa - silloin tuloja pitäisi olla sen verran, että molemmissa kotimaissa vierailu onnistuisi riittävän usein. Parasta olisi se, jos toisen tai jopa molempien työ jollain tapaa toisi tai veisi ainakin toiseen maahan.

Kolmas iso tekijä on mukava asuinympäristö. Olemme kaupunkiasujia siinä mielessä, että kaipaamme jonkun verran ihmisiä ja elämää ympärillemme. Tämä ei kuitenkaan itsessään vedä meitä pois Suomesta, sillä Helsingissä on meille kaupunkia ihan riittävästi ja tykkäämme molemmat Helsingistä kovasti. Toisaalta maailmassa on monta kaupunkia, joissa olisin utelias asumaan jonkin aikaa.

Entä sitten poliittinen ilmapiiri, jota Hesarinkin jutussa sivuttiin? No meillä se ei tämän hetken pohdinnoissa vaikuta lopputulokseen juuri lainkaan. Ei sillä, etteikö poliittinen ilmapiiri vaikuttaisi viihtymiseemme. Vaikuttaa kyllä ja paljonkin. Mutta se vaikutus menee meillä niin, että kumpikin ottaa negatiiviset asiat omassa kotimaassaan vähän raskaammin (henkilökohtaisemmin?). Nollasummapeliä siis. Sitä paitsi meillä molemmilla on jo vahvat siteet sekä Suomeen että Brasiliaan, ja näiden siteiden seurauksena jonkinlainen halu tavalla tai toisella tehdä jotain kummankin maan hyväksi.

Saa nähdä mihin tällainen palapeli meidät vie.


Aikaisempia pohdintoja seuraavasta sijainnista esimerkiksi täällä. 

6 x Suomi jota rakastan

Joulukuun kuudennen kunniaksi päätin listata kuusi asiaa, jotka sykähdyttävät ja saavat minut tuntemaan iloa Suomesta ja suomalaisuudesta. Juhlan kunniaksi en aio liittää niihin minkäänlaisia toisaalta - toisaalta -pohdintoja enkä varauksia :)

1. HISTORIA - Suomen historia jos mikä saa uskomaan, että maailmaa voidaan muuttaa. Nopeastikin, jos niin päätetään. Köyhyydestä ja syvästä eriarvoisuudesta yhteiskunnallisen tasa-arvon kärkimaaksi alle sadassa vuodessa - tälle jos mille voi nostaa maljan. Mieluiten jonkun kotimaisen pientuottajan valikoimasta.

2. MAANLÄHEISYYS - Kun hyvän elämän aineksia ovat esimerkiksi uimahallin sauna, torikahvila, koiralenkki lähimetsässä ja kaupunginosatapahtumat.

3. HILJAISUUS - Maa kuin retriitti, Helsingistä Utsjoelle. Tämän mahdollistavat osaltaan suomalaisten erinomaiset sosiaaliset taidot: Suomessa osataan sujuvasti olla hiljaa myös porukalla.

4. LUONTO LÄHELLÄ, KAIKKIALLA - Suomi on oikeastaan kuin valtavan suuri puisto. Rantaan lyövät aallot, soliseva puro tai kallio jolle kiivetä eivät ole ikinä kovin kaukana.

5. ILMASTO - Sopii erityisesti meille, joilla on kyky nauttia vähän kaikenlaisesta ja nähdä moninaisuus mahdollisuutena.

6. HALU TEHDÄ PAREMMIN - Niin korkealla ei millään listalla voida olla, etteikö joku aina löytäisi asiasta useampaakin epäkohtaa ja joku toinen tietäisi, miten senkin asian voisi tehdä vieläkin paremmin. Ja se on oikein.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lapsen silmissä aikuisten epäonnistuminen

Kuiskaus korvani juuressa. 

Saanko istua sun sylissä?

Saat.

On surullista, että kuka tahansa aikuinen kelpaa. Yläpuolellamme lentää lentokone.

Oletko koskaan matkustanut lentokoneella?

Olen, monta kertaa. Ja kahden viikon päästä taas.

(Ja jos voisin, veisin sinut mukanani.)

Kertaalleen adoptoitu. Tai ei virallisesti, vaan sillä tavalla kuin täälläpäin usein tapahtuu. Ilman papereita. En edes tiedä mitä kaikkea siitä käytännössä seuraa. Tämän lapsen kasvattivanhemmilla on päihdeongelma.

Lapsi tulee ja menee koko pitkän illan, jonka istumme jalkakäytävällä. Ajaa aivan liian suurella polkupyörällään katua edestakaisin. Kukaan ei huuda hänen peräänsä. Kymmenen maissa puolisoni lähettää hänet kotiin nukkumaan.

Parin vuoden päästä hän ajaa pyörällään luultavasti jo pidemmälle. Sellaisille kaduille, jossa kukaan ei lähetä häntä kotiin nukkumaan.

Miten tämä lapsi, tässä maassa ja tässä kaupungissa voi saada sen elämän, joka jokaisella seitsenvuotiaalla pitäisi olla edessä?

Kun katson häntä silmiin, näen tämän maailman aikuisten epäonnistumisen. Ja koska en halua uskoa, etten voi tehdä mitään, näen niissä silmissä myös oman epäonnistumiseni.

On helpompi ottaa syliin kuin katsoa silmiin.

Samba ja minä

Ilman sambaa ymmärtäisin Brasiliaa, Rioa ja puolisoni perhettä kovin paljon vähemmän. Tajuaisin ihmetellä vähemmän. Kysyä vähemmän. Lukea vähemmän.

Quando eu não puder pisar mais na avenida
Quando as minhas pernas não puderem aguentar
Levar meu corpo junto com meu samba
O meu anel de bamba entrego a quem mereça usar

Kaikki brasilialaiset eivät sambaa. Kaikki brasilialaiset eivät edes pidä sambasta. Eikä sambaa kuule kaikkialla Brasiliassa. Mutta sitä Brasiliaa, jonka minä tunnen, ei olisi ilman sambaa.

Eu vou ficar no meio do povo espiando
minha escola perdendo ou ganhando
mais um carnaval
Antes de me despedir
deixo ao sambista mais novo
o meu pedido final

Vaikken samban kohdalla ajattelekaan ensimmäisenä karnevaalia, ei siitä pääse mihinkään, että sambakoulujen paraatit ovat uskomattoman kauniita ja taidokkaasti valmisteltuja, marchinhat tarttuvia ja Cacique de Ramos Rion paras bloco.

Antes de me despedir
deixo ao sambista mais novo
o meu pedido final

Kauniin samban löytäminen saa joskus aikaan vähän samanlaisen tunteen kuin kevyt ihastuminen. Ehkä juuri siksi nautin niin paljon roda de sambasta - juuri niissä bongaan usein itselleni ennestään tuntemattomia kappaleita, kuten yhtenä iltana Centrossa.

Não deixe o samba morrer
não deixe o samba acabar
O morro foi feito de samba
de samba, pra gente sambar

Mutta ehkä eniten samban merkitys on minulle siinä hetkessä, kun savu nousee ohi oranssinpunaisten tiilien kohti sinistä taivasta. 

Ilman sambaa en ehkä olisi koskaan edes kuullut kaikesta siitä, mitä en tiedä.

2.12. on Brasiliassa samban päivä. Lainaukset tekstin joukossa ovat kappaleesta nimeltä Não deixe o samba morrer, älä anna samban kuolla. Se löytyy ihanan Alcionen tulkitsemana täältä.

***päivitys*** Tämän kirjoitettuani kyselin ystäviltä ja perheenjäseniltä kunkin suosikkisambaa. Niistä koottu lista löytyy täältä.