”Toinen puoli"

Amnestyn mukaan Brasiliassa on poliisi, joka tappaa (ja tulee tapetuksi) eniten maailmassa. Lähipiiriimme Magéssa kuuluu useampikin poliisi, joten olen päässyt ja joutunut pohtimaan tätä asiaa usein.

Vuoden 2013 kesäkuun mielenosoittajien viesti poliisille: Älkää satuttako meitä.

Brasiliassa on karkeasti jaettuna kolmenlaisia poliiseja. Liittovaltion poliisi vastaa muun muassa rajavalvonnasta sekä terrorismiin tai kansainväliseen huumekauppaan liittyvistä asioista. Osavaltiotasolla rikosten tutkinnasta vastaa yksi organisaatio (polícia civil) ja järjestyksenpidosta toinen (polícia militar, PM). Tämä viimeinen on se uutisista ja elokuvista tutuin. 

Kaikki paitsi yksi tutuistamme kuuluvat juuri polícia militariin. Kuten nimestä kuulee, se on sotilasorganisaatio. Muutama heistä oli aikaisemmin armeijan palveluksessa, osa jätti siviiliammattinsa päästessään poliisikoulutukseen.

Kun lähdimme Magésta tähän mielenosoitukseen, olin flunssainen. Matkalla bussipysäkille tapasimme tutun poliisin, joka ehdotti pippurisumutetta nenän avaamiseksi.

 

Poliisi ei ole monen unelma-ammatti, saati että vanhemmat kannustaisivat hakeutumaan alalle. Miksi poliisiksi haluavia on silti niin paljon, että sisäänpääsyprosentti voi olla pienempi kuin osavaltion yliopistossa? 

Vuosia sitten näin uutisen kuvituksena kartan, jossa näytettiin, mistä Rion osavaltion poliisit ovat kotoisin. Ylivoimaisesti suurin osa tuli Rion pohjoisosista ja Baixada Fluminenselta. Vauraalla Zona Sulilla luvut olivat pienet. Tämä oli sitä aikaa, kun myös tuttuni hakivat koulutukseen tai olivat juuri aloittaneet palveluksen. En tiedä miltä kartta näyttää nyt.

Magéssa pelättiin etukäteen, että mielenosoitus johtaa paikkojen särkemiseen. Kauppiaat liimasivat oviinsa mielenosoitusta tukevia viestejä. 

”Poliisien maantiede” on kiinnostavaa kun miettii rikollisuudesta ja poliisin toiminnasta käytävää julkista keskustelua. Mietin, kuinka moni mediajätti Globon toimittajista tai osavaltion edustajiston jäsenistä tuntee PM-sotilaita ja heidän perheitään henkilökohtaisesti.   

Magéssa poliisia kritisoitiin vain yhdessä pienessä kyltissä.

Riossa on paljon rikollisuutta ja poliisin toiminnasta keskustellaan jatkuvasti. Myös (entiset) poliisit ovat nostaneet kissoja pöydälle – André Batistan ja Rodrigo Pimentelin kirjoittama Elite da Tropa sai kahden elokuvan myötä kansainvälistäkin näkyvyyttä. Muutama vuosi myöhemmin Rodrigo Nogueiran Como nascem os mostros (“Kuinka hirviöt syntyvät”) kuvasi hierarkian alemmalta tasolta käsin sitä, millaisiin toiveisiin poliisiorganisaatio vastaa, millaisen toimintatavan siellä oppii ja millaiset kokemukset pala palalta muuttavat omaa ajatusmaailmaa.   

Järjestelmällinen korruptio, ilman rangaistuksia jääneet murhat – kaiken kuulemani ja lukemani perusteella olen valmis uskomaan riolaisesta poliisista lähes mitä vain. Ja tästä päästään hankalaan kysymykseen – miten tämä voi vuodesta toiseen jatkua? Mikä kaikki sen mahdollistaa?

Tuttavani kokevat usein, ettei heidän näkökulmaansa kuunnella, kun poliisia kritisoidaan. Nytkin jokaista lausetta kirjoittaessani kuulen taustalla heidän ärtyneen äänensä - missä on toinen puoli, poliisin näkökulma. Ja muutaman asian soisikin näkyvän niin mediassa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa useammin.   

Ensinnäkin yksittäisen sotilaan on mahdotonta muuttaa mätää organisaatiokulttuuria. Tästä huolimatta julkisessa keskustelussa tuntuu liian usein riittävän se, että kulloinkin väärin toimineita yksilöitä rankaistaan. 

Tähän mielenosoitukseen Riossa osallistui paljon keskiluokkaisia opiskelijoita. Joidenkin poliisien kanssa jutellessa kuulostaa siltä, että heidän suhtautumistaan tähän ryhmään värittää luokka-asemaan liittyvä epäluulo, ehkä katkeruuskin.

Toisaalta myöskään poliisiorganisaatio ei toimi tyhjiössä. Sitä ympäröi yhteiskunta, jossa suurin osa niistä, joilla on ääni ja valtaa, ei itse koskaan joudu kärsimään poliisin toimintatavoista mitenkään. Yhteiskunta, jossa ihmiset pelkäävät toisiaan niin paljon, että monet hyväksyvät ikään kuin välttämättömänä pahana sen, että myös sivullisia kuolee faveloissa tapahtuvissa poliisioperaatioissa. Yhteiskunta, jossa ase kädessä tuo valtaa ja kunnioitusta sellaiselle, jolla sitä ei muuten koskaan olisi – samasta jalkapalloporukasta yksi saattaa tästä syystä valita rikokset ja toinen poliisikoulutuksen.

Miten sellaisessa yhteiskunnassa löydetään yhteisymmärrys keinoista, joilla puututaan vuosisatoja rakennettuun eriarvoisuuteen ja toisaalta pidetään kaikki ihmiset turvassa väkivallalta tänään?

Tá tudo errado
É até difícil explicar
Mas do jeito que a coisa tá indo
Já passou da hora do bicho pegar

- Júnior e Leonardo 


Käytin tämän tekstin kuvituksena valokuvia vuoden 2013 mielenosoituksista siksi, että silloin keskusteluyhteys meinasi joidenkin (poliisi)ystävien kanssa katketa kokonaan. Olen miettinyt sitä kesää viime aikoina paljon.