tiistai 27. joulukuuta 2016

Hei hei



On ihan liian lämmin. On ollut jo monta viikkoa. Kiirehdin pakkaamista, jotta saamme laukut valmiiksi ennen kuin iltapäivän aurinko muuttaa makuuhuoneessamme oleilun mahdottomaksi.

Anoppi ei kysy, mitä haluamme ruoaksi. Tietää kysymättäkin. Tiputtelen mustista pavuista tehdyn feijão-kastikkeeni päälle monta pisaraa malagueta-chiliä. Jääkaapissa on kylmää ananasta. Juttelemme arkisista asioista, kaikesta paitsi lähtemisestämme. Televisiossa Daniela Mercury varastaa iltapäivän ohjelmassa koko shown juontajan katsellessa hiukan hämmentyneenä vieressä.

Enimmän osan päivästä olen omissa oloissani, niin kuin lähtöpäivänä aina. Istun kivilattialla tuulettimen edessä ja syön sacolé-mehujään toisensa jälkeen.

Puoli seitsemältä koulukyytikombi (se sama jolla meidät kesäkuussa lentokentältä haettiin) pysähtyy talon eteen. En tiedä mitä sanoa ihmisiä halatessani. Emme tiedä koska palaamme. Yritän keventää tunnelmaa kehottamalla ihmisiä poikkeamaan jonain päivänä kahville. Hah hah.

Aurinko paahtaa. Kombin kattoon kiinnitetty pieni tuuletin pörröttää märät hiukseni sekaisin. Vuoret piirtyvät terävärajaisina kirkkaan sinistä taivasta vasten. Tietullilla on jonoa. Vuorokauden kuluttua olemme Helsingissä. En tunne sitä.

*          *          *

Blogi päättyy tähän. Motivaatio kirjoittamiseen on ollut hiukan hukassa jo aikaisemminkin, enkä usko sen ainakaan Suomesta käsin kasvavan. Rioon paluusta meillä ei toistaiseksi ole tietoa. Joitain tarinoita jäi kirjoittamatta, mutta kenties tartun niihin jollain toisella tavalla, joskus toiste.

Kiitos sinulle, joka olet kulkenut linkulla kanssani pienen tai pidemmän hetken verran.

Hei hei.






4 kommenttia:

  1. kiitos kivoista jutuista. Olisihan näitä kiva lukea jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. Suurkiitos blogista, sain vihdoinkin vietyä nojatuolimatkan kanssanne loppuun saakka. Mahtavaa että viitsit nähdä vaivaa ja kirjoittaa meille.

    VastaaPoista